Elämä alkaa voittaa

Pikkuhiljaa alkaa palautua normaaliksi elämä.  Eilen kun oli sadepäivä, käytin sen ikkunanpesuun ja siivoamiseen. Naapurit eivät enää varmaan välitä, vaikka puistelenkin mattoja yhdentoista aikaan illalla. Kuusikymmentä ruutua laskin asuinpuolella talossa olevan, kun on triplalasit. Siinä meni koko päivä.

Välillä ehdittiin silti Annen kanssa viemään Janne Tulkille Joentaan kyläyhdistyksen kiitoksena lauantaisesta Suskan Savi-Heinä -puodin keraaminen kulho täynnä Pönkän hyvää vastanostettua perunaa ja vähän muuta tilpehööriä. Meillähän löytyy, kuten Janne itse sanoi.

Aamusta punnersin yksin punttisalilla. Oli mahtavaa, että seuramme LKV:n jäsen ja oman kylän tyttö Beeda on nyt maailman toiseksi paras lajissaan penkkipunnerruksessa! Ihan tuli puhtia itsellekin. Onhan Beeda muuttunut ajoista, kun kummitteli tuolla pihalla pimeässä Halloween-puvussa, muiden hirviöiden kanssa,  Paavon järjestämissä pyhäinpäivän naamiaisissa – ei siitä kauhean monta vuotta ole!

Yksin sai uida myös Loppiksen rannassa salin jälkeen. Kaatosateessa se oli erinomaisen virkistävää.

loppijarvi_sateella.jpg
Todella outoa: paras lomakausi eikä yhtään uimaria Loppijärvellä!

Hirveän huonoa mainosta Lopelle on kantatien risteyksessä oleva ”vaakuna” eli ympyrä, jossa pitäisi olla kukkaistutuksia ja hyvinhoidettu tervetulotoivotus mainospylonin alla. Rikkaruohot rehottavat. Se lienee totuus ympäristön esteettisestä hoidosta kunnassamme, sillä parannettavaa löytyy eikä isoista investoinneista ole kiinni! Samaa sarjaa on Joentaan koulun nurmikon ajo ruohonleikkurilla (ja samalla muuten kyläyhdistyksen istutusten); kymmenen sentin saarekkeet korkeata leikkaamatonta heinää aina ajoväylien välissä. Luulisi alakoululaisenkin osaavan nurmikonajologiikan, mutta missä on valvonta ja opastus tähän? Puisto-osasto haloo?

Nyt kun Krouvin kyläpäivät ovat nousseet ehkä tunnetuimmaksi tapahtumaksi Lopella, alkaa itsekin kiinnittää entistä enemmän huomota tällaisiin sinänsä pikkuasioihin, jotka näkyvät uusille Lopella vierailijoille välittömästi. Aika vähällä vaivalla ja rahalla saisi täällä kävijöiden silmää ilahduttavan ympäristön ja samalla vakuuttavuutta visioomme, että olemme viihtyisä asuinpaikka. Vai jospa luonnonläheisyys tarkoittaakin rikkaruohoja?

Empiirisesti todistettu asia: Jos sinulla on koira ja jos laskostat juuri silitetyt verhot odottamaan ikkunaan laittoa, etsiytyy koira verhojen päälle nukkumaan tuhoten silitysurakan tulokset. Erityisesti pätee vaikeasti silitettäviin pellavaverhoihin. Pöytäliinakin käy. Koskee myös kissaa.

1 vastaus artikkeliin “Elämä alkaa voittaa”

  1. totta turiset!

    tästä pitää tehdä aloite. oikeammin monta. samaa täällä eteläisessä päässä on kirottu muutamaankin kertaan. se ilmoitustaulukin makaa edelleen heinikossa ja rikkoo rikkojan traktoreita.

    mutta nehän on rahan tuhlausta näin ”lama-aikana”? niin kuin kunnantalon hissikin…

    täytyy ottaa aimo tiukkaan puhutteluun, vaikka sinne uudelle pihallesi?

    ja huomenna ani varhain merille!

Vastaa