Vettä sataa ihanasti istutuksille ja turpeelle, jota levitin 7 säkkiä mullan sekaan. Pinaatti on juuri tuottanut ensimmäisen sadon, josta tänään pinaattipilahvia (välimerellinen riisiruoka) ja huomenna feta-pinaattipiirasta vieraille illalla.
Vaikka vieläkin väsyttää, niin alkaa jotensakin toipua. Univelkaa on kertynyt parilta kuukaudelta, joten nukuin ensimmäistä kertaa varmaan lähes vuoteen eilen ja tänään melkein kymmeneen nähden unta työasioista ja siitä, että ulkona sataa lunta.
Tässä välissä on Vasemmistoliitto valinnut (tai puoluevaltuusto, ei puolue) ainakin vuodeksi eteenpäin puheenjohtajakseen Paavo Arhinmäen. Paavoa pidetään ristiriitaisena tyyppinä ja jonkinlaisena kuumakallena. En ole nähnyt mitään ristiriitaista Paavon mielipiteissä tai esiintymisessä (kun en tuolla jalkapallokatsomossa tapaa istuksia, siellä on varmaan eri atmosfäärikin). Minua viehättävät toki kasvissyöjänä ja turkistarhauksen sekä ydinvoiman vastustajana nämä nimenomaiset yhteiset mielipiteet. Tärkeintä tietysti on, että Vasemmistoliitto Paavon luotsaamana (en sano johdolla, koska olemme demokraattinen yhteisö, jossa yksi mies tai nainen ei tee omavaltaisia päätöksiä – kuten ei Korhosen Marttikaan tehnyt) menisi oikeasti vasemmalle. Haluaisin, että meidät käsitettäisiin perinteiseksi työväen puolueeksi, joka puolustaa pienipalkkaisia ja syrjäytyneitä. Vihreys on arvo, johon uskon, mutta se ei ole Vasemmistoliiton yksinoikeus, vaan asia, jonka jaamme vastuuntuntoisten puolueiden kanssa. Näitä ovat mielestäni ainakin Keskusta ja Demarit – tarkoitan siis vihreyden suhteen vastuuntuntoisia. Myös Kokoomuksessa on vihreyttä nostettu ja paikallispolitiikassa etenkin. Kannanotot ympäristöarvoista kyllä sitten hajoavat kovasti valtakunnantasolla – onhan Kepun ministeri ollut viileä saimaannorpan asialle ja toisaalta Kokoomuksen joukoissa puolustajia löytynyt kovasti. Nämä ovat toki yksittäisiä tapauksia, ja jättäisinkin kestävän kehityksen arvoksi, joka on huomioitava kaikessa päätöksenteossa. Sillä ei yksinään voi ratsastaa – kuin ehkä Vihreät.
Uskon kovasti Paavo Arhinmäen kykyihin. Surullista on, että sympaattinen ja älykäs, kaikin tavoin esiintymisissään onnistunut Martti Korhonen joutui sijaiskärsijäksi tai otti tämän roolin vapaaehtoisesti. Paavo ei kuitenkaan voi nähdäkseni kaataa sitä dilemmaa, että monet köyhät ja työelämässä päähän potkitut, yksinhuoltajat ja toimeentulostaan taistelevat pienyrittäjät eivät vielä ole ymmärtäneet, että Nalle Wahlroosin ja muiden suurpääoman kunkkujen edut eivät ikinä voi olla samat kuin heillä. Tämä ymmärrys tulee kantapään kautta. Kyllä varmasti näkyvyys ja esilläolo auttavat puolueen nostamisessa oikeaan arvoonsa, mutta kaikkihan on muutosta. ”Ja muutos se ikuista on ainoastaan. Tää päivä jo huomenna eilistä on. Ei seisahdu aika, sen kulkua vastaan maan suurin ja mahtavin on voimaton.” Tulipa nyt kerrattua tämä toveri Brechtin säe jälleen kerran – itseänikin varten!
Kuopuksella on vuorokausirytmi sekaisin. Nukutaan päivällä, kun ensin on valvottu yöt, ja siksi ei jaksa päivällä enää valvoa. Lettujen paisto aamukuudelta tai uimareissu aamuviideltä ovat varmasti kuitenkin elämyksiä, jotka eivät ole siitä huonoimmasta päästä. Hämärästi muistan oikeastaan, että samanlaista käytöstä oli itselläni samanikäisenä: yökävelyjä kasteisella heinäpellolla aamuneljältä, yksi tahallaan kokonaan valvottu yö kaverin kanssa – puhumattakaan jotain liftausreissuja kesäyössä Helsingin ja Itä-Suomen välillä… Diagnosoin siis normaaliksi tämän oudon käytöksen ja saan synninpäästön, kun en nukuta ja syötä lastani lukujärjestyksen mukaan.
Ai niin: tilauksessa tänään on kaksi kissaa (joista toinen lähes varma 3 viikon päästä) ja Lontoon kaupunkimatka juhlistamaan velipojan pyöreitä vuosikymmeniä. Pitää vain kytätä halpoja vaihtoehtoja. Niinpä: I dessa dåliga tider använd papprets båda sidor, sano ruåttalainen.