Tökkii

Joskus kaikki tökkii. Tänään aloitimme iloisesti pihaprojektin, kun lihasvoimakin oli paikalla – aviopuolisko tuli viikonlopuksi. Mullanmöyhijä (älkää kysykö, mikä sen oikea nimi on, mutta se myllää kasvimaan kuohkeaksi tuosta noin vaan) ei suostunut käynnistymään. Unohdin ostaa kanankakkaa istutusaukkoihin.

Naapurin Masa (möyhijän omistaja) tuli konsultoimaan, ja kyllähän se siitä sitten, mutta tässä vaiheessa oli jo ilta… Kanankakan puutteessa käännyin varaäitini Katrin puoleen naapurissa. Otin koirat mukaan, ja puolivälissä Pena pyysi pihakeinuun istumaan. Santa Helena -lasillisen rupateltiin, mutta sitten huomattiin isommassa koirassa jotain outoa… Hän oli löytänyt jonkun eläimen kakkakasan ja koiramaiseen tapaan pyöriskellyt siinä. Koirahan on alunperin saalistajaeläin, ja oma haju useasti pyritään peittämään kierimällä jossain vahvassa hajussa. Tänään se vahva oli kakkaa. Ei kun takaisin kotiin ja suihkuun! Muistuupa mieleen saman koiraperheen äitihahmo. Olin lenkillä aika samoissa maisemissa Pulmun ja äitinsä sekä siskonsa kanssa. Jossain vaiheessa koirat katosivat hetkeksi, mutta ilmaantuivat taas. Nanosekunnin kymmenesosassa ehdin ajatella, että mistä tuo cockerspanielikin tähän tupsahti. Kunnes karmea totuus paljasti, että Lola (valkoinen pitkäkarvainen puuterihuisku) oli kieriskellyt Masan silloin niin aktiivisten lehmien löysissä jätöksissä.

Mullospihalle kastelin sanomalehtiä maisemointikankaaksi. Kun olin ne sievästi asetellut ja siirtynyt sorakasalle lapioimaan kottikärryyn, niin eikös tuulenpuuska levittänyt kaikki lehdet pitkin pihaa. Ideahan tässä on se, että (maisemointikangas on ostotavaraa) sanomalehdillä tukitaan juuriston nousu pintaan ja siten laatoitukselle tai uudelle kukkapenkille säilyy rikkaruohoton tila.  Taistelin muutaman kärryllisen ajan (lehdet oli kyllä kasteltu, että lentäminen ei ollut kovin kiivasta), kunnes tulin jälleen epämiellyttävään tunteeseen, että en taida olla kovin viisas. Tämän heitin mielestäni ja ajattelin talvisotaa. Se sai minut paremmalle tuulelle, sillä on ehkä ollut pahempiakin koitoksia.

Sora on painavaa. Samoin kivet, jotka valitsimme Launosista tutulta toimittajalta. Onnea sen verran, että posti toi mukanaan elefanttiheinät, monta pensasmustikkaa, keijunkukkaa ja valkoisen kuunliljan. Katrin kanssa taas täpinöissämme avattin paketit.

Pitäisikö alkaa päätoimiseksi perheenäidiksi? Se olisi nyt entistäkin houkuttelevampaa, kun kotona ei ole askarteluikäisiä lapsia. Jäisi aikaa suoda itselleen monta pientä hetkeä. Mistä löytyisi rikas mesenaatti sponsoroimaan tätä?