Suunnitelma D

Niinpä. Piti olla lähtemättä eilen mihinkään ja viettää rauhallinen koti-ilta katsellen dvd-elokuvia. Se oli suunnitelma A. Iliriassa esiintyi Danny, ja kaikki olivat menossa sinne. Meillä ei ollut sellaista suunnitelmaa siis ollenkaan. Mutta näin pääsi käymään, että ison D:n showta päädyimme katsomaan, ja siellä todellakin olivat ”kaikki”. Paikka oli ääriään myöten täynnä ja tunnelma korkealla.

danny.jpg                         
Iso D – still going strong!                          

Täytyy sanoa, että positiivinen yllätys. Iso D oli iskussa, hoikistuneena ja tyylikkäänä, onneksi pukeutuneena elegantisti eikä nahkahousu-solkivyö-linjalla… Muistan nähneeni livenä Danny-shown Simpeleen työväentalolla joskus keskikouluikäisenä. Samoja lauluja kuultiin osin nytkin, vaikka täytyy sanoa, että parhaimmillaan D on laulaessaan vahvaa rockia. Mies on kohta 67-vuotias ja yhä vain rulettaa; ei voi kuin ihailla ammattilaista. Mukavaahan siellä oli, mutta tänään on tehty katumusharjoituksina lenkkeilyä aamusta ja leipomista iltapäivästä. Kuntosalikin sai jäädä. Vähän on väsyttänytkin, mutta ei kai tässä voi syyttää kuin itseään. Ehkä voisin silti yrittää vierittää syyn vaikkapa Aimo Alholle? Hän kun kyytsäsi meidät paikalliseen yöelämään. Ei kai me muuten…

ulkoilua.jpg
Meidän tytöt ulkoilemassa

Vastaa