Niin riemuitsin etukäteen, että pääsen pikku-ukkelia ja siskoaan moikkaamaan 2-vuotispäiville. Toisin kävi. Perheessä oli riehunut flunssa ja vieläkin vähän toipilaita osa, joten immuunivajeinen ei missään tapauksessa voinut lähteä juhlimaan. Vielä toiveikkaana menin edellisenä iltana nukkumaan ja heräsin hetkeksi, kuten usein käy, nyt kolmen maissa. Tein virheen, jonka tiesin virheeksi jo etukäteen. Yleensä en seuraa mitenkään innolla enää somea, en availe Whatsappia enkä Messengeriä. Nyt tuli kuitenkin mieleen, että en ollut tarkistanut Signalia, jossa kyselin synttäreistä. Ja siellähän ikävät uutiset olivat eli lähdöstä ei tulisi mitään.
Yön pimeinä hetkinä sitä voi vaipua epätoivoon. Itkeskelin tunnin verran kohtaloa ja ikävää mummon murujen luo; ajattelin, että kaksivuotias ei kohta mummoa tunnista. Uni ei tietenkään tullut. Kunnes päädyin siihen, että tämä nyt on tätä jonkin aikaa ja sitten taas tulee normaali aika. Söin croissantin ja join teetä, luin tunnin – ja lopulta nukahdin.
Onneksi viikonloppuun mahtui paljon iloakin. Juhlittiin kaverin 75-vuotissynttäreitä: käytiin pizzeriassa syömässä, juotiin skumppaa ja kahvia, syötiin kakkua ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Eli jonkinlaiset synttärit kuitenkin!
Kaiken huipuksi sain ystäviltä syksyn satoa ison kuorman: aroniaa kuivattuna ja tuoreena (niin c-vitamiinipommi!), mm. sieniä, maa-artisokkaa (maailman samettisinta keittoa varten), perunaa, omenaa sekä hilloon että syötäväksi.
Vielä huippuna pinkka Mondo-lehtiä, jotka parantavat (lue=pahentavat) matkakuumetta tehokkaasti sekä paljon muuta lukemista. Ystävät!!
Viikonloppuun mahtui vielä Kissin kauneushoito maamantaiaamuna. Hieman räjähtäneen näköisestä resupekasta kuoriutui sileä puikula riihimäkeläisessä Grroom-trimmaamossa. Unohdin vain sanoa ohjeisi, että tukan eli sen kiinanharjakoiran harjan voisi osin jättää. No, nyt on Kissin elämä kuitenkin helpompaa lyhyellä karvalla tulevissa kura- ja sadekeleissä.
ENNEN: Beatles 
JÄLKEEN: Spice girls
Kiitän viikonlopun iloista. Aamulla muistin todella, että aina on aihetta olla jostain kiitollinen. Myös tänä aamuna, koska herätessäni minulla oli ihan normaali olo. Ihan kuin tänä keväänä! Olin elossa, kaikki ok. Eli tänään on ollut melko hyvä päivä ja väsymys tuli vähän myöhemmin vasta (noh, tuli siis vasta kun petasin sänkyä, mikä on nykyisin aamuisin se ensimmäinen hengästyttävä koitos). Joka tapauksessa nyt se vaihe taas, että olo on suunnitelmallinen ja pirteä ja pitäisi kaikkea tehdä. Eikä millään jaksa uskoa, että ”kaikki” ei ole nyt mahdollista. Mutta jotain voi aina tehdä, kun jaksaa.