Kuukausi: elokuu 2024

• 

• 

Hiljaiseloa on ollut, mutta mukana ilonpilkahduksia. Piti ihan palkita itsensä ruusukimpuilla. Koska olen jaksanut kaikenlaista tänään. Käynyt ystävän mökillä viettämässä muutaman kivan tunnin. Jaksanut ulkoiluttaa Kissin kolmesti. Ruokkia Kissin istumatta keittiön lattialla huilaamassa. Lämmittänyt toissapäiväistä ruokaa ja palauttanut sen lopulta takaisin jääkaappiin.

Taidankin olla aika vahva! Odotan mielenkiinnolla sitä aikaa, kun alan kasvattaa taas lihaksia jo menetettyjen tilalle.

Ihana Toscana jää lokakuulta, mutta sain siirrettyä maaliskuun loppuun. Silloin siellä on jo lähes kesä, ainakin kaikki on vielä vihreää. Sen ajattelemisella on minulle sama vaikutus kuin Obelixille se, että hän putoaisi uudelleen taikajuomapataan 💪 😜.

Kissin sairasloma jatkuu vielä kaksi päivää. Jouduin siis menemään viimeisillä voimillani Raisoon kaupungin eläinlääkäripäivystykseen yhdeksältä illalla pari viikkoa sitten.

Koira ei syönyt eikä halunnut ulos, mitä ei ole koskaan tapahtunut. Selvisi, että selkäkipu on todella kova. Opiaatit ja pahoinvointilääkkeet saatiin ensiavuksi ja kipulääkekuuri 10 päiväksi. Ja määräys rajoitetusta liikunnasta kaksi viikkoa – eli hiljaiseloa meillä molemmilla. On ollut haastavaa pidätellä koiraa juoksemasta, hyppimästä ja retuuttamasta lelujaan. Se, että emäntä kantaa hänet portaat ylös ja alas, on hänelle jo tuttua: koira pysähtyy aina ennen rappuja ja katsoo kysyvästi: Vieläkö kannetaan vai pääseekö jo juoksemaan? Nyt kun ei liikuntaa juuri harrasteta, on seitsemän kilon koirasta tullut varmaan jo kahdeksankiloinen, päätellen selän pyöreydestä. Joten lihaskuntoa ainakin tulee harjoiteltua päivittäin, sitähän minulle on suositeltu, vaikkei jaksaisi edes vesipulloa kaapista nostaa. Joten muona-annoksetkin olen joutunut pienentämään, mitä Kiss ei ymmärrä ollenkaan. Onneksi Kiss on pirteä ja terveen tuntuinen, ainakin nyt. Toivottavasti niksahdus oli lihasvamma eikä tarvitse mennä kuvauttamaan selkää (eläinsairaalan kuvaushinta alkaen 900 e). Kallistahan se on ihmistenkin kuvaaminen, liikkuu tuhansissa euroissa. Emme vain tule ajatelleeksi sitä, kun yhteiskunta maksaa suurimman osan. Kyllä olisin eläinten kelakorvaukselle tilaus tässä perheessä, vaikka minulla lemmikkivakuutus onkin.

Jälleen hieno päivä. Elokuu on yksi parhaimmista kuukausista. Kaikki kypsyy, lämpöä riittää ja luvassa pian kuulaita syyspäiviä.

En nyt pystynyt juurikaan nauttimaan auringosta, sillä väsymys piti huolen siitä, ettei isoja irtiottoja tehty. Aamulla koirapuistossa ihan ennen aamukahvia käytiin. En olisi millään jaksanut seistä juttelemassa, mutta melkein tunti siinä meni, kun vaalea rouva kertoi omasta koirastaan Olivesta. Olive oli rescue-koira ja kotoisin Balilta Indonesiasta. Ihana kertomus siitä, miten hyljeksitty kulkukoira sai hyvän elämän täällä kaukana Suomessa, joten en malttanut lähteä kotiin kesken kaiken.

Käytiin myös Kissin kanssa melkein Auran rannassa ja palattiin funikulaarilla takaisin – säästyihän hengästymiseltä. Sitten uskaltauduin tilaamaan lounasristeilyn Airistolle kuuluisalla Ukko-Pekka -höyrylaivalla. Ikävää, että laiva ei saa rahoitusta ja sen kymmeniä vuosia kestänyt risteilyelämä päättyy tähän kesään. Ja onhan se kokenut sodankin ja palvellut puolustuksessa, se on rakennettu jo vuonna 1938.

Muuten päiväohjelma on nykyisin se, että tunti-kaksi tekemistä, sitten puolitoista tuntia nukkumista, taas tunti tekemistä – tai lukemista vaakatasossa – ja jälleen puolitoista unta. Joten ei päivän mittaan paljon ehdi.

Eilen kokosin Ikeasta hankkimani hyllyt. Ne tosin lojuivat tuntitolkulla hajallaan lattialla odottamassa väsymyskohtausten ohimenoa. Ikea piristi, mutta väsyttikin – siellähän saa kävellä kilometritolkulla. Uusia ideoita sieltä saa aina kotiin. Ja Ikean kahvilassa tumma mies iski minulle silmää. Vastasin samalla mitalla.

Voihan sitä näinkin nimpparia viettää. Tai italialaisittain Ferragostoa, joka osui samalle päivälle: silloin italialaiset juhlivat, liikkeet ovat pääsäääntöisesti kiinni, grillataan kuin meillä juhannuksena ja moni aloittaa kesäloman. Mutta minun kohdallani alettiin tänään tositoimiin vihdoin. Sytostaattihoidot alkoivat. Onneksi Satu vei ja toi takaisin sairaalasta, vaikka olenkin jo ryhtynyt edullisen Fölin (=Turun seudun joukkoliikenne) kanta-asiakkaaksi. Kaikki meni sujuvasti, ei tässä olo ole vielä hassumpi. Ja ihana palvelu ja huolenpito osastolla, jossa viivyin ennustetun puolitoistatuntisen ihan minuutilleen. Olen kohta taas ammattilainen noissa sairaalasokkeloissa.

Kävin kampaajalla. Oli hyvä kokemus, vaikka olisin tietysti mieluiten menny Katjalle Lopelle, sillä hänen ammattitaitoonsa olen luottanut jo varmaan parikymmentä vuotta. Mutta tämä Raita-kampaaja on ihan viereisessä talossa ja erittäin kiva ihminen, tukka taas kuosissa vähän aikaa ja aion mennä uudelleen ilman muuta. Myös yllättävän edullinen.

Käytiin kävelyllä Auran rannassa, tai hiippailtiin hitaasti. Oli ihana hellepäivä, mutta illasta jo ilmaantui vähän pilviä, huomenna lienee sadepäivä vaihteeksi. Niin jäi taas Turun Taiteiden yö kokematta, vaikka tuossa lähikirkossa olisi ollut ilmainen konsertti (Bachia ja Nightwishiä) ja kaupungilla tälläkin hetkellä paljon kaikkea kivaa. Esimerkiksi kirjailiaesiintymisiä, mukana taas Tommi Kinnunenkin. Ensi kerralla!

Nyt pitäisi yrittää liikkua niin kauan kuin voimia riittää, etteivät kaikki lihakset katoa; tosin vähiin ovat jo käyneet, mutta yleensä ne kasvavat takaisin kuntokuurilla. Nyt saa kuntokuurit unohtaa, tämä ja huominen menee varmaan lepäilyssä, paitsi että yritetään asioille Ikeaan. Paljon tarvikkeita listalla odottamassa. Vähän pitää tuunata yhtä työtasoa ja astiakaappiakin, se on kivaa puuhaa. Tällaisista asioista nauttii, etenkin silloin, kun tietää, ettei aina pysty niitä tekemään.

Sielunkumppanini Kiss sai vatsataudin, liimautuu minuun yhä tiukemmin. En tiedä, tuliko se tauti uudesta ruuasta vai myötätunnosta. Ehkä molemmista. Ystävä, joka ei petä! Pitää vain varoa itseään, ettei ahdistu Kissin ahdistuksesta, koska hän vuorostaa ahdistuu minun ahdistuksestani ja päättymätön kehä on valmis. Elämä on yhtä oppimista.

Sain ystävältä sähköisesti ihania valkoisia ruusuja ja Satulta voimia antavan ametistikorun. Joten elämä ei ole pelkkää oppimista, rakkautta ja romantiikkaa, vaan jossain määrin myös ruusuilla tanssimista!

Kunto laskee kohisten. Viikko sitten tein staattista selkäkyykkyä yli minuutin eli 75 sekuntia (pakko itsekehua, kun vielä oli aihetta). Nyt hiustenkuivaajalla operointi saa hengästymään; vältän koirapuistoon menevän jyrkän polun käyttöä, vaan mennään sävyisästi asfalttitietä. Kahvakuula kyhjöttää surullisena eteisen nurkassa, joogamaton seurana.

Kun syksyllä kipuilin vasemman käden puutumisesta Italiassa ja olin huolissani, että ehkä sydänkohtaus odottaa, niin enpä olisi uskonut, että ensi viikolla menen syöpähoitoihin, ensimmäiseen sytostaattitiputukseen sitten vuoden 2012. Tässä siis aika hyvin selkiytyy ohjelmani ja lukujärjestykseni tämän loppuvuoden ajaksi.

Jostain se pirullinen solu pääsi sitten karkaamaan ja monistumaan, vaikka piti olla kurissa. Monistautui muina miehimä sisälläni eikä puhunut mitään ennen kuin nyt keväällä. Onneksi ilmiantoi itsensä edes silloin.

En laita mitään suunnitelmiani uusiksi. Samat haaveet ja unelmat ovat listalla, ja vielä muutamia lisää. Aamuisin usein, kun kunto on heikoimmillaan, eikä jaksa seisoa niin kauan, että puuron keittää ja koiralle annostelee ruuan, on aika heikkoa. Mutta joka päivä valaistun, terästäydyn ja kiitän siitä, että olen jo jotain ymmärtänyt ihmisen omista voimista.

Tällaisissa tunnelmissa myös huomaa, ketkä ovat oikeita ystäviä. (no huh, kvanttifysiikka näytti voimansa: kun tätä kirjoitin, hyppäsi Kiss yhtäkkiä tuolille selkäni taakse kuin todistaakseen, että samoilla aalloilla ollaan!)

Kvanttifysiikasta puheenollen, ne taajuudet, joita jaamme ihmisten ja myös eläinten kesken, eivät ole mitään huuhaata. Mutta niistä jokainen voi ottaa itse selvää. Ja jos naurattaa ja haluaa virnuilla, niin esimerkiksi fysiikan tohtorin Johanna Blomqvistin kirjasta ”Kvanttifysiikasta energiahoitoihin” saanee tietellistä tuntumaa.

Tänään on ollut oikein hyvä päivä. Tehtiin hyvää ruokaa, molemmat koirat olivat läsnä (eivät mitenkään kiinnostuneet toisistaan). Oli ihanaa, kun vältin kaksi koiralenkkiä ja sain vain nukkua. Rakas Burana paransi kivut ja väsymyksen hetkeksi. Suunnittelen Tallinnaa, Imatraa, ystävän Pöytyän mökkiä. Ja Italiaa! Ei huonoja kannusteita. Syksy odottaa hoitorumbansa kanssa. Olen valmis. Silti joskus vähän itkettää.

Tampereella kiva viikonloppu, mutta väsyttävä. Olen nyt lepäillyt ja hiiviskellyt vain lähimaisemissa. Kunto on romuna, eipä uskoisi, että toukokuussa juoksentelin kympin. Tosin tökkihän se enemmän kuin ennen.

Mutta John Howen näyttely Tampere-talossa kruunasi muutenkin mukavan reissun. Kuopuksen kanssa käytiin ihailemassa näitä Tolkienin kirjojen kuvittajan hämmästyttäviä töitä. Hän on ollut luomassa Taru sormusten herrasta – ja Hobitti-elokuvien lavasteet, hienot mielikuvitusmaisemat, hyvin tarkkaan Tolkienin kirjojen kuvauksen perusteella.

Tuli huono omatunto. Miksen ole koskaan lukenut näitä kirjoja enkä katsonut elokuvia. Niin kauniita, niin vaikuttavia kuvia! Teki mieli sukeltaa noihin maisemiin. Kuvat on tehty lyijykynällä, musteella ja vesiväreillä pääasiassa.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kuten aina isoissa näyttelyissä, lopussa tuli jo ähky. Joten salaa toivoin, että voisin katsoa näyttelyn uudelleen lopusta alkuun, kun olisin pirteä ja levännyt.

Tampere-talon kaupasta ostin sitten pienen muiston, munasta kuoriutuvan lohikäärmeen, joka on suoraan paitsi Tolkienin, myös sattumalta Harry Potterin maailmasta. Potterissa jättikokoinen, lempeä Hagrid oli löytänyt munan ja kasvatti sitä, kunnes munasta kuoriutui pieni lohikäärme. Hagrid antoi poikaselle nimen Norbert. Huvittavaa oli, että samoihin aikoihin kun luin ääneen kuopukselle Potteria, jossa Norbert esiintyi, olin Saksassa työmatkalla. Taksinkuljettajani oli puhelias ja kysyi nimeäni. Itsensä hän esitteli myös, hänen nimensä oli Norbert!