…täältä Satakunnasta, Pikku Valkjärven rannasta.
Hyvä, kun ehdin auton parkkeeraamaan, niin heti mattopyykille! Olen ties monettako kertaa täällä tutulla mökillä, paratiisissa. Seurana vain Kiss sekä joutsenet, hanhet, västäräkit ja muut linnut. Suloinen rauha vallitsee ja silittää kaikki rypyt otsalta ja koko elämästä. Ne matot, jotka eivät mahtuneet pesukoneeseen, saan pestä vanhan ajan tyyliin tuossa puutarhapöydällä mäntysuovalla ja juuriharjalla. Ihan parasta. Kaksi ensimmäistä päivää on ollut aurinkoista ja tuulista, joten tilaamani sää saapui toivottuun aikaan ja kuivatti matot alta aikayksikön. Loppuajan voinkin sitten harrastaa italialaista dolce far niente -elämää eli suloista olemista tekemättä mitään.
Näissä maisemissa tekemiseksi riittää, kun katselee tätä kauneutta.
Paitsi tekemistä tietenkin riittää, kun saa tiskata astioita järvivedellä, käydä saunassa, uida aamulla, päivällä ja illalla ja yöllä (lämpimässä järvivedessä), lukea kirjaa ja katsella järvelle. Nyt olen vaikuttunut Kati Tervon kirjailijanlahjoista. ”Iltalaulaja” kertoo kuvataiteilija Ellen Thesleffistä ja hänen aputytytöstään Taimista. Tervon kieli on kaunista, napakkaa vaikka kuvaileekin upeasti luontoa ja ihmisiä. Pidän erityisesti tuollaisesta lyhyin lausein kuvaavasta kielestä. Pitkät ja monimutkaiset lauseet, joita hänen kirjailijamiehensä Jari Tervo harrastaa, ovat taidonnäytteitä, mutta vielä enemmän mielestäni taitoa vaatii saada sanotuksi asia lyhyesti ja silti niin kauniisti tai riemastuttavan ilmeikkäästi.
Kiss-koira tuli hulluksi ilosta, kun huomasi, että tultiin taas tänne paratiisisaarelle. Se juoksi jytistellen riippusiltaa pitkin saareen ja kiersi kaikki paikat heti. Pienen koiran suuri ilo on olla vapaana ja mennä minne vain.
Tänään on ollut aamusadetta ja pysyttelemme vielä sisällä, mutta järven takaa näkyy jo sinistä taivasta ja iltapäivä lupaa pilvetöntä auringonpaistetta. Kerään täällä voimia sillä Turussa odottaa tavaroiden pakkaus. Hei hulinaa, me muutetaan taas! Kulkuriveri vaatii veronsa: väsyttää jo etukäteen. Isompi muutto tapahtui marraskuussa, kun muutimme Kissin kanssa Italiaan ja taas takaisin tammikuussa. Nyt pitäisi kerätä kaikki tavarat ja vaikka muuttomatka on pari kilometriä, ei se yhtään helpota itse prosessia. Ainakin vuoden yritän nyt asua Puutarhakadulla, mutta en usko, että se on loppusijoituspaikkani, tai ehkä ei ainakaan ainoa. Minusta elämä on juuri näin kiinnostavaa, kun ei jämähdä paikoilleen. Kun vain joku pakkaisi, purkaisi ja järjestäisi tavarat ja minä voisin vain sormella osoittaa, mihin kohtaan. Ja sitten taas uudestaan: ei tuo ollutkaan hyvä paikka, siirretäänkin tuonne…
Nyt en ajattele sitä. Scarlett O’Haran voimalause jälleen kerran: ”En ajattele sitä tänään, ajattelen sitä huomenna.” Tai ylihuomenna.