Noin sitä varoiteltiin pientä tyttöä joskus, koska pyhänä ei saanut tehdä mitään kunnon töitä. Kuulemma Luoja siitä suuttuu ja pahastuu. En ikinä ymmärtänyt mitä järkeä Jumalalla on suuttua, jos ompelee tai askartelee, tai neuloo tai leikkaa nurmikkoa. Hui-hai, vanhojen ukkojen keksintöä! Kaikkea turhaa painolastia lapsille aikanaan sysättiin hartioille.
Pyhitin eilen lepopäivän kaikella mahdollisella. Tein itselleni kanttarellikeiton, juoksutin koirat muutamaan kertaan. Sain vihdoin Iisakin kirkon rakennettua, eli Italiassa jo aloitettu villapaita valmistui. Päättelin langat ja laitoin kosteana kuivumaan vaakatasolle. Kamala työ! Ei muuten, mutta ohjekirjan ohjeet olivat ihan pielessä, jopa hihasta tuli niin leveä, että piti purkaa ja ottaa omat silmukkamäärät käyttöön. Mihin reklamoisin? (Mitä se toisaalta enää hyödyttäisi?)
Tehty mikä tehty ja tekeminen oli kivaa suurimman osan aikaa. Huomenna kuskaan paidan Helsinkiin ystävälle, joka sen tilasi. Ja nyt pääsen taas tekemään itselleni jotain neuletta.
Suorittaminen jatkui vielä illalla, kun puoli yhdeksältä päätin, että nyt pitää noiden kukkien mullat vaihtaa. Mikä sotkuinen ja rasittava homma, jonka jälkeen piti imuroida koko huusholli ja putsata koirien tassuista myös multapaakut pois. Mutta taas yksi velvollisuus täytetty ja kevät saa tulla. Kasvakoot pelargonioiden pistokkaat yhtä kauniiksi kuin viime kesänäkin! Samoin kuin sitruunat (kohta 5 senttiä pitkät), että voi tehdä sitruunapossea ja omaa Limoncello-likööriä. Siihen voi kyllä mennä noin 15 vuotta, mutta mihinkäs tässä kiire…
Nyt pitäisi oikeastaan saada itselleen talo. Jossa olisi omenapuutarha ja veranta, sisällä isot ikkunat ja ikkunalaudat, joille sijoittaa pelakuut. Miten tässä nyt näin kävi?