Kissin kanssa noin viiden kilometrin lauantailenkki. Ihan uteliaisuudesta käytiin kurkistamassa paikallisen jo aiemmin koetun pizzerian aukiolo. Toisin kuin yhä nettisivullaan kerrotaan, se ei ole auki lauantaisin klo 12-13.30. En yllättynyt, kunhan nyt kurkistettiin. Kylällä kävellessä sain osoittaa tietävyyttäni, kun pariskunta kysyi tietä Gemma-ravintolaan, siihen Michelin-tähditettyyn. Olin ihan tohkeissani, koska he ymmärsivät ohjeeni, huolimatta sönk-sönk-italiastani.
Menimme sitten lounaalle ihan viikonlopun kunniaksi kantapaikkaan. Tilasin pinsen (pieni soikea ”pizza”, joka ei ole todellakaan ole yhtään pieni) ja lasin punkkua. Kiss asettui kyllästyneen näköisenä mutta jo tottuneena viereiseen tuoliin. Ja kun huomasi, että ei tästä ihan heti lähdetä, käänsi selän mielenosoituksellisesti: taas tätä samaa…
No ei kyllä taida olla kuin vasta kolmas kerta ”ulkona” syömistä tai kahvittelua täälläoloaikana – hyvänen aika, jo neljä viikkoa, mutta neiti näyttää tajunneen pelin hengen (=tylsää). Ja todellakin oli hauska kuunnella paikallisten ukkeleiden keskustelua, vähän samanlaista kuin Suomen Teboilien tai Shellien baareissa. Korttia lyötiin ja mustaa kahvia juotiin. Minuun heiteltiin vaivihkaisia uteliaita katseita, mutta pohjoisitalialaiseen tyyliin jätettiin rauhaan.
Radio Suomi suoltaa joululauluja. Aiemmin rakastamani Sylvian joululaulu on saanut uuden ikävän merkityksen enkä enää pysty sitä kuuntelemaan. Sehän kertoo osittain surullisesta italialaisesta tavasta, jolla pikkulintuja pyydystettiin. Yksityiskohtia en edes tähän pysty kuvaamaan ja siksi tämä laulu on minulta pannassa, kauneudestaan huolimatta.
Ilma on ollut toukokuinen, yli kymmentä astetta plussaa. Apeutta on taas ilmassa vastoinkäymisien vuoksi, niissä parantaa aina kun menen tuosta ovesta ulos tai katson keittiön ikkunasta ja näen nämä mäet, rinteet, vuoret, ruskan värit ja ruusuisen auringonlaskun Alppien takana – tai auringon jo laskettua sen satumaisen tähtisen yötaivaan.
Kun katsoo illalla ympärilleen täällä pihalla, näkee aivan kuin pieniä joulukyliä siellä täällä. Tänään laskin kävelyreitillä nähneeni yhdeksän kirkontornia. Niistä näen nyt pimeällä ehkä kolme, mutta nuo valaistut pienet kylät ovat jouluisia, tunnelmallisia, kaiken pimeyden keskellä lohdullisia.
Niin siitä pinsestä jäi paljon syömättä ja nyt tänään sitten on ruokaa jo liikaa. Eilen tehtyä risottoa laitoin pakkaseen ja se pinse odottaa paketissa. Kuten oletinkin, tukevana täältä palataan Suomeen ensi vuonna.