Niin kaunis päivä taas. Näyttäisi siltä, että sankean sumun jälkeen aina tulee tällainen kirkkaus. Ihan ilman takkia keikuin taas oliivipuun kyljessä, hankalassa paikassa. Tuli vain mieleen, että hukkaan menevät ja vanha entinen talonomistajakin kehotti ottamaan talteen. Ehkä minulla joskus on oma oliivipuu? Kannattaa harjoitella.
Olen toistaiseksi selvinnyt takka- ja sääahdistuksesta ilman terapiaa. Takan käytöstä sain asiantuntijaohjeet, joten pitäisi pärjätä; korjaaja ei itse ennen joulua ehdi paikalle. Tutustuminen naapuriin, Simoneen ja Saraan, asioiden järjestyminen järkevään kuosiin (täällä ei siis aina kaikki tunnu järkevältä), hyvät uutiset lähimmiltä, joulun lähestyminen ja innostus kaikenmaailman jouluruokaresepteistä… Näin vähällä, silti tärkeällä, sitä aina jaksaa. Vaikka joku kysyikin, että onko jo ikävä Turkuun. No ei todellakaan ole, tämä rasti on vielä käymättä! Silti päätin, että teen jälkijoulut ja laitan Turussa jouluaterian kaikilla perinneherkuilla, koska pitäähän sitä kerran vuodessa kokea joulupöytä!
Naapurin kissa oli kateissa. Koputtivat oveen ja kyselivät sen perään. Näin hänet kyllä eilen, istui tuossa meidän pihallamme ja luikahti sitten alas portin reiästä kohti viiniviljelyksiä. He olivat menossa viemään sitä lääkäriin ja nyt kissa oli poissa! Jaoimme yhteisen huolen – ehkä Kiss oli säikyttänyt hänet. (Hmm, kissan jonka perheessä on kolme valtavankokoista susikoiraa?) Toivon todella että mirri löytyy.
Elämä näyttää valoisalta, vaikka nyt onkin jo ilta pimentynyt. Johtunee aika paljon myös konkretiasta eli valosta. Tänään Alpit ystävämme näyttäytyivät siis taas ja aurinko paistoi. Pihalla sain olla tarkkana, koska pieni heinäsirkka oli asettunut juuri ulko-oven eteen. Kehottelin häntä kauemmas ja kyllähän aika hypyn tekikin, noin metrin. Hän katsoi minuun selvästi tympääntyneenä: mitä tuo nainen täällä oikein tekee, minun pihallani? Olisi aika kovaa astua alkuperäiskansan edustaja, aboriginaali, kuoliaaksi takkapuiden hakureissulla.
Putin on yhä enemmän päästään vialla, tämä siis kommenttina hänen lehdistöesiintymiseensä tänään. Katsoin myös pitkästä aikaa Putinin Kanava Ykköstä – aloin voida pahoin. Sitä valheen ja kiihkon määrää! Sota pelottaa. Etenkin kun näkee, mitä se oikea sota todella tekee vaikka Gazan lapsille. Onko täällä Italiassa sitten muka turvallista? Onko parasta hankkia jostain kolosta pikku talo ja turvapaikka? Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen ihan melkein vakavissani tällaisia asioita. Karjalainen minussa sanoo: No pit tääkii päivä nähä!