Taas sumuinen päivä. Ja kyllä, oltiin ihan reitillä, joka on se sama aika usein: leipomon ohi varovasti (koska Luna ei tykkää Kissistä ja päinvastoin), sitten päin keskustaa ja ysikymppinen vasemmalle alas kohti Dogliania, kiemuroita asfaltilla ja pientä savista tietä sitten kotiin., eikä matkaa tule kahta kilometriä enempää.
Päivälenkillä sumu oli jo taas laskeutunut, mutta toki aurinko antoi valoa. Sen sijaan iltalenkki meni taas vähän niin kuin pussissa, taskulampun valokiilassa sumupisarat liitelivät iloisesti eikä valon pilkahdusta näkynyt missään. Ilma oli kuitenkin ihanan raikas ja happipitoinen, tuntui rauhalliselta ja levolliselta leijua tässä sumupilvessä. Tämä kokemus vastasi hyvää meditaatiohetkeä. Sitä paitsi kohtasimme elävän olennon: tiekaiteen takaa jyrkästä mäestä kurkisti punainen kissa, jo monettako kertaa reissuillamme. Hän tuntuu oleva aivan ällistynyt siitä, että täällä siis joku kävelee iltapimeässä ja vielä valon ja koiran kanssa. Kiss ja kissa jähmettyivät aloilleen, kunnes jompikumpi tajusi, että KissajaKoira-asetelmä vaatii toimintaa.
Nuohoojaopintoni alkavat olla loppusuoralla. Joka päivä olen putsaillut takkoja siinä uskossa ja pelossa, että omasta laiskuudestani johtuen joku ei nyt ratkaisevalla hetkellä syty. Kynnenaluset ovat jotakuinkin yhtä mustia kuin hihansuutkin. Puuttuu vain sellainen kiva nuohoojan lakki keikkumaan pään päällä. Vakavasti puhuen takkatuli on jotain, mistä en kovin usein saanut nauttia entisessä kodissani. Nyt Turussa on puuhella ja kakluuni, joten olen jo rakastunut tähän luomulämpöön. Vahinko vain, että pellettitakka ei ole pariin päivään ollut kanssani yhteistyöhaluinen.
Aina kun tulee haasteita niin sitä vanhaan malliin alkaa ajatella, että hitto ei tästä mitään tule. Ihminen on kummallinen. Vanhat uskomukset ja ylisukupolviset asenteet kertovat sinulle, että älä vain kuvittele, että tästä selviät, paras perääntyä ja paeta. Luonnon laki, joka aikojen alusta on auttanut ihmisiä ja eläimiä pysymään turvassa. Älä poistu normaalista, se on vaarallista! Mutta ei se auta voittamaan vastuksia, jotka kuitenkin ovat voitettavissa.
Nyt taisi mennä överiksi tämä filosofointi. Ei meillä esimerkiksi Kissin kanssa mitään hätää täällä ole ollut. Tuli vain mieleen, että miksi hermoilin äsken pellettitakan toiminnasta, kun lämpöä riittää. Ja täällä vaikka ollaan kahdestaan, niin ympärillä asuu ihmisiä, lähellä, näillä rinteillä, tuossa naapurissakin. Olenkin usein ottanut avuksi kauhukuvan, jos jokin asia tuntuu ylivoimaiselta (sellaista ei nyt täällä ole ollut, mutta siihen kyllä heikkohermoisella itselläni olisi hyvä mahdollisuus), nii ajattelen hetken talvisotaa. Ei tee mieli enää surra, että mites tästä selviää. Nythän voisi ajankohtaistaa tämän mallin niin, että ajattelee Mariupolia tai Gazaa. Kaikki on suhteellista.
Takkaongelman ratkaisu on tulemisensa prosessissa, kuten joku ystäväni aikoinaan kuvaili. Ihana naapuri Simone, jolla myös pellettitakka, kävi tekemässä tutkimuksia. Saatiin tuli syttymään, mutta huomenna kuitenkin saan tiedon, koska asiantunteva korjaaja tulee katsomaan tuota vanhaa takkaa, jossa ei kaikki liene ihan kohdillaan. Mikä tietenkin on hyvä näin talven tullen, minulle ja myös talolle. Ja tietenkin, kielipuolena täällä on hyvä saada sanavarastoa kartutetuksi. Ties koska tarvitsee sellaisia äärettömän tärkeitä sanoja kuin tulipesä, kamiinan sytytys, kamiinan sammutus.
Ja onhan näitä muitakin isoja ongelmia. Mistä löydän pakastettua voitaikinaa? On jo plakkarissa luumuhilloa ja hyvä resepti lohipiirakasta. En millään nyt alkaisi vääntää itse voitaikinaa mutta ehkä sekin on edessä. Mitäpä tässä muuta tekemistä 🙂