Talvi Piemontessa jatkuu 1

Matkan kunniaksi varhaiset glögit ja hyvää tuulta reitille:

Hieno kokemus Finnlinesilla. Oli mahdollisuus tai oikeastaan pakko viipyä laivalla vuorokausi ja vähän enemmänkin. Netti ei ilman lisämaksua toiminut, joten aika kului kivasti lukemiseen ja koiran ulkoilutukseen ulkokannella. Tarjoilut olivat kylläkin ruhtinaalliset, kun olimme maksaneet ateriapaketin.

Vähän piti kuitenkin törsätä ja fiilistellä, kohtahan on pikkujouluaika. Nyt kohta joulutunnelmissa, joten glögin paikkahan se oli, kuten yllä kuvasta näkyykin.

Netti ei toiminut, välillä kyllä pätkittäin, mutta siihen olin jo asennoitunutkin. Ei tänne olla tultu somettumaan, vaan irtiottamaan! Ruoka oli liian hyvää, se yllytti ahmimaan, mutta pidin järjen kädessä.

En voi moittia keittiötä, henkilökuntaa, palveluita yleensäkään enkä lemmikki-ihmisten olosuhteita. Lemmikkien henkilökunta ehkä oli eniten kovilla, kun huomiota ei älyä tarpeeksi jakaa:

Kolmenkymmenen tunnin merimatkan jälkeen saavuimme Travemundeen. Siitä kurvattiin Lyypekkiin, vuokraajamme suosittelemaan hotelliin. Se olikin loistovalinta. Hyvä ja tilava, lemmikkiystävällinen paikka, jossa monipuolinen aamiainenkin. Sitten alkoi se oikea matkataival, aamulla 10. marraskuuta. Kohti etelää, pitkin Saksan moottoriteitä.

”Ajelet liian hiljaisesti”, kuten Simo Salminen aikanaan riimitteli. Moottoritiellä ajamisessa on tietty rentous. Ei tarvitse etsiä kääntymisiä, koska ne tulevat hyvissä ajoin tiekylteissä näkyviin ja myös navigaattori muistuttaa koko ajan. Toisaalta sitten ajonopeus hämää. Totutkin yhtäkkiä 125 kilometrin nopeuteen eikä se tunnu missään. Juuri kun olet siihen tottunut ja ajat yleisintä sallittua 130 kilometriä tunnissa -vauhtia, ohitsesi suhahtaa joku Mersu tai Audi tai jokin, jota et ehtinyt nähdä. Mietit vain, että onko tuon ohittajan nopeus ehkä 150 tai 180 peräti. Kun on alkukankeudesta päässyt niin huomaa, että ajanpa sitä minulle sopivaa nopeutta ja väistän jos vaaditaan. Kukaan pienemmillä tehoilla ajava ei ole vastuussa siitä, jos isompi mörsseri ei juuri nyt pääse ohittamaan. Kuikuilkoon perässä. Enkä tarkoita, että nopeiden autojen kuljettajat olisivat jotenkin törttöjä. En ole nähnyt yhtään itsetuntoani loukkaavaa käyttäytymistä heiltä päin, vaikka ajan pikkuisella Renault Moduksella.

Pitkää on ja ikävää matkata Saksan läpi. Toisaalta se on helppoa. Yhtäkkiä sitten lähellä Nurnbergiä laskeutui pimeys, oli rankkaa sadettakin pidellyt. Joten tilattiin netin kautta yöpaikka Bambergista. Se oli erinomainen. Koiran sai ottaa mukaan huoneeseen, aamupala ja autopaikka järjestyivät heti. Vielä nälissämme kyselimme ruokapaikkaa. Se löytyi 200 metrin päästä, kreikkalainen mukava ravintola. Kauhea remakka lävähti vastaamme heti ovella. Niin, mehän olemme Saksassa ja saksalaiset jos ketkä osaavat pitää ääntä. Mukava tunnelma olikin, ruoka erinomaista ja kaipa se talon tarjoama ouzo-lasillinenkin auttoi viihtymisessä. Jussi halusi wienerleikkeen ja sai. Noin lapsen tyynyn kokoinen palanen tuotiin eteen ja kun siitä jäi 10 prosenttia syömättä kyseli tarjoilija huolestuneena, että olikohan kaikki ihan ok.

Viereisessä pöydässä Peter Nygårdin näköinen mutta paksumpi mies piti hauskaa seurueen kanssa. Ihmisiä lappoi solkenaan, ilmiselvästi paikka oli suosittu, enkä ihmettele.

Seuraava päivä oli lauantai ja ajettiin Sveitsin puolelle. Puolitimme ajovelvollisuuden, itse en tykkää sateessa enkä pimeässä ajaa, koska hämäränäkö ei ole niitä parhaimpia. Noin 400-500 kilometriä jaksettiin päivässä ajaa eikä tuntunut tarpeeksi nopeasti matka taittuvan. Pitihän välillä tankata, ulkoiluttaa koiraa, kahvitella ja syödäkin.

Kaameassa kaatosateessa jätimme Saksan taaksemme. Luikahdettiin Sveitsin puolelle iltapäivän vielä valoisilla tunneilla. Kovasti harmittelin, että Sveitsin tietullit verottavat matkakassaa, mutta eipä niitä missään kyselty. Sveitsi alkoi näyttää Sveitsiltä heti: vuoristoa ja lumihuippuja sukelsi yhtäkkiä esiin.

Päätimme, että kannattaa yöpyä ennen Italiaa, että jaksaa, eikä tarvitse pimeässä kiipeillä vuoristoteitä. Äkkiä vain puhelimesta etsin lähimmän hotellin, joka oli noin 16 kilometrin päässä, ja sain jopa varattua sen saman tien. Mutta mitkä 16 kilometriä! Istuin nyt pelkääjän paikalla ja tukka nousi pystyyn, kun tie kulki aina vain ylemmäs ja ylemmäs, korvat menivät lukkoon korkeuseron takia, ja oikealla huima pudotus rotkoon. Tulipa siinä mieleen, että pitäähän minun ajaa täältä tammikuussa takaisinkin. Juuri siihen saumaan osui aika hyvin Tuulen viemän Scarlett O’Haran ongelmatilanteeseen sopiva kuolematon lause: ”En ajattele sitä tänään, ajattelen sitä huomenna”, ja näin minäkin tein.

Huvittava pieni ravintola-hotelli löytyi siis vuoren rinteeltä ja olihan sekin elämys. Paikka oli itse asiassa kylän ainoa ruokapaikka, pizzeria, joka majoitti myös turisteja. Melko ankeassa huoneessa kaksi sänkyä, käytävällä vessa ja suihku. Salissa istui tullessamme yksi iäkkäämpi mies juomassa totiaan. Kikkarapäinen isäntä säntäili tehokkaasti näyttämässä yläkerrasta huoneemme, laittamassa sen lämpöpatterin päälle vihellellen ja hyräillen koko ajan iloisesti. Toti-miehen kanssa juttelin loistavalla (=olemattomalla) saksan kielelläni (siis oppikoulussa 2 vuotta vapaaehtoista saksaa, yksi tunti viikossa!) mistä ollaan tultu ja mikä koira hänellä ja meillä. Huoneen ikkunasta avautui näkymä – tietenkin – lumihuippuiselle vuorelle. Illalla syötiin pizzat alakerrassa, jonne lauantai-illan kunniaksi tuli asiakkaita ihan tungokseen asti. Monella oli koira mukana ja meitä turisteja tietenkin tarkkailtiin uteliaina. Oma koira piti viedä nukkumaan, sillä hän ei ollut ollenkaan tottunut siihen, että ravintolassa voi hänen isäntäväkensä kanssa vierailla myös muita nelijalkaisia.

Illalla vielä kävelin Kissin kanssa ylös mäkeä (niin, no mäkihän se vuorikin on), ihan rautatieasemalle asti, sillä todellakin, siinä vuorensyrjässä meni rautatie. Aamulla sitten uusi lenkki, jonka aikana tähystelimme alaspäin. Siellä oli sunnuntaiaamun metsämiehiä lastaamassa autoon koiria ja metsästystavaraa. Kirkonkellot moikasivat joka puolelta, olihan sapatti alkanut.

Nyt alkoi näkyä isoja mäkiä
Kissin kanssa sunnuntaiaamun lenkillä
Takaa vuorten aamu nousee… Sunnuntaiaamuna hotellin ikkunasta

Tässä mennään päin vuorenseinää