Onkohan nyt kulttuurinnälkä vähäksi aikaa tyydytetty? Ainakin on koko viikon aikana ollut tilaisuus moneen. Myös kavereiden tapaamisen ohella. Olen kuitenkin viikon aikana siis käynyt Tallinnassa, Turun Aboa Vetus -keskiaikamuseossa, kaksi kertaa elokuvissa Kauppiaskadun Finnkinossa, Turun linnassa, ajanut Förillä (Auran yli menevällä lautalla, ylitys on ilmainen ja kestää noin 2 minuuttia!), ottanut mummopyörän vihdoin kellarista linnareissua (siis ei vankilaa, vaan Turun-) varten, käynyt Lopella kampaajalla, istunut hetken kirkkopuiston terassilla ja kuunnellut ihan outoa musiikkia…
Tällainen onnistunee vain Turussa vähän aikaa asuneelta? Jos minua pelotti ajella Turussa autolla vähän aikaa sitten, ja myös Helsingin keskustassa (jossa muuten suoritin ajokortin joskus ennen sotia), niin huvittavinta oli, että polkupyöräily tässä kaupungissa vähän jännitti. Kuitenkin puhalsin keltaisesta mummopyörästäni hämähäkin seitit, pumppasin ilmaa renkaisiin ja kas, miten ihanaa oli pyöräillä pitkin Auran rantaa, lempeä elokuinen päivä. Koko ranta on täynnä nähtävää. Jos ei halua nähdä, voi syödä tai juoda. Turussa on rauhallista, ei niin kaoottista kuin pääkaupungissa. Täst mie piän.
Miten upea kokemus olikaan Turun linna. Olin ihan mykistynyt (jaa, no eipä ollut ketään jolle mykistyä) siitä, miten upea, säilynyt ja entisöity kertomaan historiaa oli tämä linna). Kiitos, Turku!
Valoisaa on linnan aulassa. Kaikki palvelut kohdillaan, kiitos. 
Miten jylhää ja kaunista. 
Tässä jo kotia kohti (tuolla siintää kirkkko). Eka kerta Förillä, aivan ihana palvelu. Auran ylitys kestää 2 minuuttia. Eikä maksa mitään. 
Miksi ihmisen pitää käyttää eläimiä huvituksen kohteena? Tämähän jatkuu yhä. 
Mahtavien juominkien ja syöminkien kuvaus on vaikuttava 
Äklön ihanan makea kaakao maistui linnakierroksen jälkeen 
Kappelin kauneutta ja rauhaa 
Tällaista oli keittiössä silloin 
Hän valmistaa uutuuksia: munkkeja. 
Nykyajan haamu keskiajan peilissä 
Tällaista oli piikatytön elämä 
Vankeinhoitoa linnan ajoilta 
Vankityrmä tuolla alhaalla
Ihan unohdin kertoa, miten nostattavaa oli katsoa kaksi elokuvaa. (tietenkin eläkeläisalennuksella -50%). Periamerikkalaista ja wonderful-huudaksullista huolimatta elokuva neljästä naisesta – Book Club 2 – jotka kokoontuvat ystävyyden ja kirjojen merkeissä säännöllisesti, ihan itkettää. Ei pelkästään se, että tällaista ystävyyttä on. Mutta että myös erityinen naisten välinen solidaarisuus on niin totta!
Tiedän, miten tätäkin leffaa inhotaan siksi, että se on liian amerikkalainen tai liian paljon kertoo hyvätuloisista ihmisistä, joilla on todellakin varaa lentää Italiaan viettämään polttareita. Vitsi ei ole siinä! Rikkaat, hyvätuloiset, köyhät – kaikilla on sama kaipuu rakkauteen ja läheisyyteen. Miksi en pienituloisena ihmisenä nauttisi näiden uhkeiden roolien naisten elämästä? Nautin kauneudesta, itsevarmuudesta ja siitä, että unelmia pitää toteuttaa. Unelmat voivat olla erilaisia. (Jos ihan salaa sanon, niin kaikki unelmat voi toteuttaa – jos vain uskoo. Jos haluat tietää enemmän tästä. ota yhteyttä 😉 ) Koska olen itsekin toteuttanut aika monta uskomatonta unelmaa. Ja tulossa on lisää.