Markkinat
Taas on jokirannassa markkinat. Tällä kertaa kansainväliset. Tarjolla on kaikkea. Belgialaista suklaata, italialaisia juustoja ja säilykkeitä, saksalaisia pretzeleitä, kaikkea.
Kyllä on palkitsevaa asua keskellä kulttuurikaupunkia. Pääsen kävellen kaikkiin tärkeisiin paikkoihin ja koska Aura-joki on tuossa tyrkyllä noin 150 metrin päässä, on sen varsi aina se paikka, jossa tapahtuu.
Olin viikolla katsomassa paljon mainostettua About Art -näyttelyä Logomossa (myös kävelymatkan päässä). Olihan kiinnostava kokemus. Itse en tunnistanut muita taiteilijoita nimeltä kuin Osmo Rauhalan. Myös Iiu Susiraja oli tuttu, muhkean naishahmon valokuvillaan. Kaikesta ei voi pitää. Tämä näyttely oli kuitenkin näkemisen arvoinen ja osoitti, että niin kovin monin materiaalein ja ideoin voi saavuttaa elämyksiä katsojille. Tässä esimerkkejä niistä teoksista, jotka sykähdyttivät minua:
Saunapäivät
Perjantai, ilta ihanin! Taloyhtiön saunassa useimmiten tilaa viimeiselle tunnille. Vanha, kovin vanha sauna, sanoisin, että 1970-luvulta tämä viimeisin versio. Tilaa on, vaikka jalkapallojoukkueelle. Sitä en valitettavasti tänään saanut seurakseni 😉
Vähän yksinäinen olo. Viikolla kävivät hyvät ystävät kylässä ja olipa ihana päivä:
Olo saattaa johtua siitä, että rakas Kiss-Kiss kiinanharjakoira lähtee sunnuntaina mammalomalle. Tulossa on perheenlisäystä. Ja vaikka elämä kahden koiran taloudesta yhden koiran huusholliin muuttuessaan tarkoittaa niin kovin helpompaa elämää, on se kuitenkin kova pala. Kiss on minulle sen ensimmäisen koirani toisinto, vaikkei tietenkään sama tyyppi. Hän kuitenkin on aina kyljessäni, aina tietää ja tunnistaa mielialani. On maailman rakastettavin hahmo. Ja nyt alkaa jännittää ja huolestuttaa: meneehän kaikki hyvin? Kyllä menee. Hänellä on rakastettavat kaksi ihanaa naista pitämässä tarkkaa huolta. Heidän luokseen (koska ovat edellisen omistajan perhettä) hän menee aina mieluusti. Mutta sittenkin… Jännittää tuleva pentujen syntymä ja Kissin kunto.
Näin keskiyön toisella puolella sitä on yleisesti ottaen huolestuneempi kuin aikaisemmin päivällä, niinhän se on. Aamulla kaikki näyttää valoisammalta. Nukkumaan näiden karvakorvien kanssa: kapuamme yläkerran makkariin ja pesemme kolmet hampaat. Yleensä huolestuneena persoonana voisi kai myöntää, että olen kiitollinen, että minulla on heitä, joista olla huolestunut. Lapset, ystävät, monet myös sattumalta tavatut.
Hyvää yötä. Buona notte. Gu’ natt. Bonne nuit! Спокойной ночи. Слава миру.