Maanantai oli melkoinen ponnistus. Ajelin Riihimäkeen viemään koiria trimmaukseen, Kissiä terveystarkastukseen ja itseäni Lopelle kampaajalle. Hain myös lisää muuttotavaroita, joita en saanut aiemmin mahdutettua autoon. Samalla reissulla kävin poliisiasemalla vain toteamassa, että lupa-asioita voi hoitaa vain klo 11:een asti, joten myöhässä olin. Se passi siis: tein passianomuksen ja maksun netissä, mutta tarvitsin vielä tunnistuksen poliisiasemalla, millä tahansa paikkakunnalla.
Alkoi ihan ahdistaa, kun ihmisellä ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa. Jos en pääsekään ikinä mihinkään, apua! Hyvinvointivaltion kasvatti tässä suri sitä, ettei ehkä ei pääse Välimeren ruoka- ja kulttuuriparatiiseihin viettämään vapaata. Millaista oikeasti olisi asua sotaa käyvässä maassa tai diktatuurissa (tai yhdistettynä molemmissa), josta ei ole ulospääsyä. Vähän eri tason ahdistus on tämä meikäläisen huoli passista.
No iltapuolella pääsin kuitenkin Turkuun taas kuormineni: kaksi siistiä pestyä ja parturoitua koiraa ja epämääräinen kasa nyssäköitä autossa. Nälkäkin oli, sillä lounaaksi olin syönyt kesän ensimmäisen jäätelön Riihimäen kioskilla. Tavaroita purkaessani huomasin unohtaneeni tärkeitä asioita: pölynimurin, kuusi Pentikin ruokalautasta, kaikki DVD-levyt. Nehän ovatkin niin huomaamattomia, että eihän niitä juuri huomaa ullakon sekamelskasta? Jossain vaiheessa siis taas reissataan.
Vanha passi löytyi kuitenkin yhdestä kirjalaatikosta. Tänään marssin Turun poliisitalolle skeptisellä mielellä. Poliisi.fi-sivulla kerrottiin, että ajanvaraukset tunnistukseen menevät heinäkuulle ja jonottaminen lupatiskillä voi viedä hyvin kauan. Poliisin turvatarkastuksessa oli virka-asuinen Elsa Saision näköinen nuori nainen, tuli ihan mieleen Kontio ja Parmas. Itse asiointi kesti noin 10 minuuttia. Siinä ajassa annoin sormenjäljet, näytin vanhan passin ja kirjoitin nimen henkilökortti- ja passianomukseen ja kerroin, mihin asiamiespostiin haluan nämä dokumentit. Joten se siitä ahdistuksesta, toimitus kestää maksimissaan kahdeksan päivää.
Vieläkään eivät tavarat ole paikoillaan. Kirjalaatikko odottaa olohuoneessa ja matot eivät mitenkään soinnu tähän asuntoon; pakko hankkia pari uutta kai, ettei tästä pikkupesästä tule liian riemunkirjavaa. Vaikka riemuista onkin. Ja kaikenkirjavaa on elämässä odotettavissa.
Mihin aika menee? Kevätpäivät ovat pitkiä, mutta en saanut aikaiseksi kaikkea tänäänkään. Askartelin tosin itselleni pinaattikeiton tuoreesta pinaatista, sitä jäi huomiseksikin. Tein yön-yli-sämpylät -taikinan jääkaappiin odottamaan. Käveltiin pitkä lenkki koirien kanssa. Katseltiin joenrannan kirsikankukkia, tulppaaneita ja jalokiurunkannuksia.
Huippuna Euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Hellyttävä Käärijä ilman muuta pääsi jatkoon ja ansaitsi paikkansa. Millähän lauantain kisakatsomossa herkuttelisin, jätskillä vai rasvaisilla homejuustoilla… Taitaa tulla ihan cha-cha-chaa.