Mona Lisan hymy

Mona Lisan hymy Kreikkalaisen (itse asiassa kreetalaisen) säveltäjän Manos Hadjidakiksen sävelteos, joka on minulle ehkä rakkain ns. ”klassisen” musiikin puolella. Tähän tietenkin liittyy niin paljon nuoruuden muistoja, vapauden hurmaa ja myös iloa siitä, että näkee maailman uusia puolia. Mona Lisan hymyssä on symboliikkaa niin moneen. Mutta se on myös niin kaunis teos, jonka haluan kuulla aina ja aina uudelleen. Sen kuulemiseen tarvitaan vain yksityisyyttä ja rauhaa, se ei ole taustamusiikkia arjen keskellä.

En voi kuvitella ihanampaa soluttautumista klassiseen musiikkiin, jos jollain siihen on kynnyksiä, ja jos tämä sitten on oikeasti klassista, ainakin se on arvostetun klassisen musiikin säveltäjän luomaa. Miten surulliselta tuntuukaan, että niin monet kieltäytyvät musiikin kokemuksista vain koska heillä on se jokin ennakkoluulo joka estää edes kuunnella.

Kuuntele tämä, et voi olla rakastumatta. Minä rakastuin tähän. Ja olin silloin 16-vuotias. Jotkut rakkaudet kestävät ikuisuuden.

Mitä hittoa pääministeri?

Miten ihmeellistä elämä onkaan! Tästä ei kauan ole, kun Alex Stubb kurvaili tiukoissa pyöräpöksyissään titaanien lailla. Koska se oli hänen harrastuksensa ja kuului elämään. Minkälainen haloo siitä tuli? No ei minkäänlainen. Korkeintaan teinit ihailivat, että onhan piukea poika pääministerinä.

Siitö on toki jo aikaa. Nyt Suomea markkinoidaan maana, jossa presidentin voi kohdata Hakaniemen torilla muumilaukku käsvarrella (ja i ei jäänyt vahingossa pois), tai pressa voi jonottaa kahvikioskiin samalla kun turvamies pissattaa pressan koiraa.

Mutta piru vie. Kun pääministeri meikkaa vessassa (missä hänen olisi pitänyt se tehdä? Buduaarissa seuraneitien ympäroimänä?), niin sehän on ihan kansakunnan nuoleskelua ja median kanssa harjoiteltua näyttelemistä. Pitäisi olla samanlainen kuin kansa. Mutta kun on samanlainen kuin kansa (aamutoimissaan), niin oletkin ällöttävä teeskentelijä, joka on vain olevinaan ”kansaa-”. Miten tässä sitten innostat tyttöjä yhteiskunnallisiin tehtäviin ja olemaan vain ihmisiä eikä vain naisobjekteja?

Tässä se naisviha taas tuli esiin. NaisVIHA on kova sana, jota moni (anteeksi vain) keski-ikäinen mies ei allekirjoita: ”Enhän minä siis vihaa naisia. Vain se ärsyttää, kun ne nyt ovat niin olevinaan parempia ja silti meikkaavat ja kaula-aukoissakin näkyy ihan sitä itteensä, siis ihoa…”

No entäpä sitten, jos nainen sattuukin saamaan ison postin jota ehkä oli kaavailtu miehelle. Jutta Urpilaiselle kävi juuri näin: mikä se tällainen ylijäämäkomissaarius on muka, ja vielä verkkosukissa poseeranneelle mimmille? Kehitysmaiden kehitystä, hehheh-timosoini-naurua. Vaan nyt yhtäkkiä globaalit foorumit yhtäkkiä ovat heränneet: mitä tekee Kiina? Mitä tapahtuu Afrikassa ja kenen ehdoilla?

Paasaus sikseen. Takana onnellinen päivä, myös eilinen teatterikokemus, Rosa Liksomin romaaniin perustuva Everstinna… Ei kaunista, mutta järkkyä, ja Heidi Heralan urotyö näyttämöllä.

Home sweet home, vai?

Hyvinhän tässä ollaan sujahdettu Suomen syksyyn. Tihkusade kasvoilla tuntuu lempeältä ja kuten jo sanoin, keltaisten ja ruskeiden maahan pudonneiden lehtien tuoksu on rauhoittavaa ja sielua lääkitsevää.

Ihan perheenäiti -koodilla tänään. Lidlissä (hitto, en käynyt Kreetalla Lidlissä, olikohan siellä Kreikka-päivät 🙂 ) ruokaostoksilla, vimmattua siivousta, kauhea väsymys – koska eilen teatteri-illan päälle myöhään nukkumaan ja jokin herätti jo ennen seitsemää. Kahdenlaiset lasagnet tein ja tunnustan lukeneeni aina välillä Rikun ja Tunnan Madventures-kirjaa Kansainvälisen seikkailijan opas.

Katselin lasagnen kypsyessä terassilta tihkusadetta ja kaunista hämäläistä maisemaa. Ajatella: ihan tasan viikko sitten istuin väsyneenä meren rannalla tilaamassa iltapalaa. Tarjoilija ei suostunut tuomaan grillatun juuston ja viininlehtikääryleiden kylkeen punaviinilasillista. ”Ei, tuon teille valkoviiniä, sopii paremmin.” Mitäs minä siihen? Nautin huolenpidosta ja tästä iltapalamaisemasta:

Kyllä, kummajainen suomineito
tulee oudon aikaisin illalliselle.
Taverna on vielä puoli yhdeksältä melkein tyhjä.

On tietenkin asioita, joista ei puhuta. Kissa Salminen ei ole huijattavissa, hän tietää, että tulossa voi olla vielä paljon yksinhuoltajuutta isännän kanssa:

Jaahas, ihan kuin toi emäntä suunnittelisi taas jotain!