Normi perjantai!

Sekin on onnea, se normipäivä. Hienoa saada nousta omasta sängystä levänneenä.

Monet eivät ole kanssani samaa mieltä syksyn ihanuudesta. Ymmärrän heitä. En itsekään pidä niin kauniina kuralätäköitä tai maisemaa piilottavaa räntäsadepilveä.

Mutta kuitenkin: tykkään syksystä! Onhan siinä pieniä ”vastoinkäymisiä”: kaksi karvaista koiraa, jotka pitää pestä kaksi kertaa päivässä. Ja sitten…Niin – mitä muuta? On hämärää, on pimeää, sataa, tuulee…

Olen ulkoilmaihminen. En ole sitä oikeasti ollut aina. Minun täytyy myöntää, että liikkumiseen minua ei kannustanut kukaan ennen työelämää. Mikä on aika uskomatonta esimerkiski tänä korona-aikana.

Koronasta viis. Siis: olin aina huono liikkumisessa (en ollut, mutta minut luokiteltiin näin). Olin pieni, heikko, sairastin usein jotain yskää tai hohhohhoo, josta en itse edes ymmärärtänyt. Söin jotain karamellinmakuista lientä. joka teki saatananhyvää. Oletan, että siinä oli kokaiinia (olimme 1960-luvulla). Olen ikuisesti kiitollinen Simpeleen kunnanlääkärille: voi, anna minulle vielä tätä lääkettä! Sen jälkeen en ole koskaan ollut niin hyvä ihminen kuin silloin!