Venäjäntunnilla taas

Oikeasti en käy venäjän tunnilla. Käyn keskustelupiirissä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa tiistaisin, istunto kestää puolitoista tuntia kerrallaan. Tulen aina niin iloiseksi siitä jutustelusta, vaikka usein on vähän väsyttävää lähteä maskeineen junaan ja ratikkaan Helsingin rautatieasemalta Nordenskiöldin kadulle.

Ohjaajamme Jekaterina on mainio keksimään keskustelunaiheita. Yleensä saamme etukäteen jonkin tekstin, lehtiartikkelin tai -uutisen. Olemmekin jutelleet vähän kaikesta: valtion budjetista, avaruuteen kertyneestä romusta, käteisen rahan käytön vähittäisestä loppumisesta, kirjojen lukemisen vaihtumisesta saippuasarjojen katseluun…

Kummasti sanat alkavat taas pikkuhiljaa tulla mieleen, niin tavattoman monen venäjän kielen aktiivisen unohtamisvuoden jälkeen. Olen aina kuin uusi ihminen kun lähden kulttuurikeskuksesta kahdeksan maissa illalla marraskuisessa pimeydessä kotimatkalle. Taas opin tai päivitin tietojani ja sain puhua, puhua…!

Tänään luin paluumatkalla junassa Antti Holman mainiota Kaikki elämästä(ni) -kirjauutuutta. Tyrskähtelin tahtomattani maskini takana, Antti osaa kirjoittamisen ja naurattamisen, myös vakavilla asioilla. Sitten tuli lipuntarkastus. Konduktööri pyysi minulta opiskelijakorttia. Ilmoitin vähän arvokkaasti, etten ole opiskelija, olen eläkeläinen. Konnari osoitti lippuani, jossa luki selvästi ”opiskelija”. Kyllä nauratti. Sormi vähän lipsunut automaatista lippua ostaessani. Nauramiseni tuntui loukkaavan lipuntarkastajan arvovaltaa. Mumisi, että pitää olla tarkkana. Jotain vihjaili myös sakoista (höh, eiväthän he saa sakkoja antaa enää), vaikka hinta sekä opiskelija- että eläkeläisalennuksella on ihan sama. Nauratti vielä enemmän. Tarkastaja taisi vähän suuttua. Tämän ikäisenä voi nauraa silloin kun naurattaa, ihan ääneen. Oikeastaanhan sitä voi tehdä ihan mitä huvittaa! Ja aion tehdäkin.

Viikko alkoi valtuustolla

Maanantain valtuusto sujui kohtalaisesti, myös netin välityksellä. Etenkin nyt, kun ei ollut juuri mitään ”isoja” asioita. No, oliha veroprosentti. Siihen tuli erikoinen muutosesitys: esitettiin, että olemme maksaneet liikaa veroja ja pitäisi prosenttia alentaa! Huimaa mielikuvitusta! Nyt juuri, kun emme millään tiedä, miten ensi vuosi tulee sujumaan pandemian suhteen, riittääkö todennäköinen ylijäämä kaikkeen, tuleeko valtiolta tarpeeksi tukea ja ennen kaikkea, miten muodostuu sairaanhoitopiirin talous, joka nyt näyttäisi siltä, että kuntien maksuosuudet nousevat. Esitys meni onneksi heilahtamalla nurin, olisiko sitä kannattanut peräti neljä valtuutettua.

Kuitenkin joulukuun valtuusto käsittelee koko kunnan ensi vuoden taloutta eikä se käsittely kyllä mielestäni istu etäyhteyteen. Usein tulee yllätyksiä, uusia esityksiä tai on pidettävä neuvottelutaukoja. Miten neuvotellaan etäyhteydellä niin, että keskusteluun liitetään jokin joukko valtuutettuja? Ei mitenkään. Tulisi mielestäni pitää lähikokous, jossa on isot välimatkat pöytien välillä ja tietenkin maskipakko.

Tein uudelleen aloitteen sosiaalisesta luototuksesta. Sehän ei ottanut tulta pari vuotta sitten. Nyt kuitenkin mietimme valtuustoa käsittelevän pienen jäsenjoukkomme kanssa, että korona on varmasti aiheuttanut hankaluuksia etenkin vähävaraisille. Siksi esitin talousarvioon 20 tuhannen euron summaa jaettavaksi (määrärahasidonnaisena, tavallaan kokeiluna) taloudellisissa vaikeuksissa olevien kuntalaisten lainoina kodin välttämättömiin hankintoihin, esim. kodinkoneiden hankkimiseen tai äkillisiin remonttitarpeisiin. Sainkin hyvin kannatusta. Aika näyttää, miten tämä tulee toimimaan!