Elokuun pehmeät yöt ja helteiset päivät!

Nautittava päivä tänään! En istunutkaan puutarhatuolissa ihailemassa elokuuta. Sen sijaan lähdin aamulla sunnuntai-Hesarin ja aamupuuron jälkeen ulos pihalle. Kitkin kaikki sateiden rehevöittämät kukkapenkit, trimmailin ne puskat, joita en saanut kitkettyä, kastelin varmuudeksi päiväkastelun, sillä eilisen humputtelun vuoksi eivät salaatit ja kukat olleet saaneet kosteutta muualta kuin yökasteesta. Sitten illalla uudelleen.

Kyllä –  krassit, kesäkurpitsat ja isot halloween-kurpitsat tarvitsevat valtavasti vettä. Salaatistakin tulee kirpeää, jos sitä ei kastella. Itse en kyllä ole mikään kunnon ihminen kastelun tai lannoituksen suhteen, joskus muistan, usein unohdan. Tänään kuitenkin omistauduin asialle. Hiki virtasi ja kärpäset surisivat. Pidin ruokatunnin, jonka lopuksi säilöin runsaan kilon kurkkuja – etikka-piparjuurikurkut ovat herkkua! Ehkä ne eivät säily talveen, mutta mukava niitä on tehdä. Kun vielä illalla sain ison kanttarellisatsin pakkaseen, olin aika pollea. Huovisen ”Hamsterit” on joka elokuu mielessä: ”…kun tuisku tuivertaa ja pakkanen paukkuu, mikä ilo on avata mansikkahillopurkki/likööripullo/sienipurnukka…” tai jotain tämän tapaista sanailua se joka-vuosi-pakko-lukea -romaani sisältää.


Elokuun aurinko suodattuu tammen ja omenapuiden läpi.

Nyt onkin sitten aika istua parvekkeella. Niin lämmin elokuun yö. Vähän kyllä kaipaisin tähän juttukaveria, vaikka pidänkin kovasti omasta seurastani. On ehkä viimeinen tämän kesän helleyö? Radiosta tulee pehmeää jazzia, maantiellä rekat jyrisevät ja täällä on ihan liikkumatonta ja hiljaista. Kohta kuu tulee metsän takaa esiin, ei täytenä, mutta eilen ainakin oli uhkean kirkas.

Ja vielä yksi ihana kokemus äsken. Lopella vieraili Korsuorkesteri pitkän koronatauon jälkeen keikalla. Myönnän, en olisi lähtenyt tätä sinänsä taitavaa ja tanssijalkaa vipattavaa kokoonpanoa katsomaan ellei… Ensimmäisellä puoliajalla solistina oli Kyösti Mäkimattila! Olen nyt vakaasti sitä mieltä, että Mäkimattila on kaikien aikojen tangokuningas, vaikka muistaakseni sai tittelin vuonna 2012. Karisma, vaatimattomuus, eleettömyys ja vakavuus, jolla laulaja paneutuu musiikkiin! Ääni tietenkin. Ihan parasta. (no joo, onhan Kyöstin raamikas olemus myös mukavaa katseltavaa). Ja vielä se, että laulaja kirjoittaa runoja ja vielä esiintyy useinkin mielirunoilijani Heli Laaksosen kanssa. Sain kylmät väreet ja kyyneleet, kun Kyösti Korsuorkesterin kanssa lauloi lopuksi tämän Lauri Tähkän uskomattoman hienoa sanoitusta ja musikkia sisältävän Minun Suomeni. Siitä ei valitettavasti ole Mäkimattilan versiota tallenteena, mutta itse asia välittyy Tähkän tai myös Tuiskun esityksestä. Miten upeaa musiikkia meillä nyt tehdäänkään!

Minun Suomeni

Ja vielä ehkä enemmän sykähdyttävämpi Antti Tuiskun versio, niin nykypäivää:

Antti Tuiskun Minun Suomeni

Syksy lähestyy. Rakastan syksyä, syyslapsi kun olen. Nyt kuitenkin haluaisin vielä tämän kesän jatkuvan ja jatkuvan. Syksy tietää ohjelmaa, jota en ehkä itse pysty hallinnoimaan. Nyt kun olen tottunut siihen, että teen mitä haluan, kaikki kokoukset, valtuustot, lautakunnat, kattoremontti, koronan toinen aalto… ne eivät nyt sovi tähän autuuteen! No, tiedän kyllä, että innostun ja käärin hihat aina kun se syksy sitten on täällä. Olen yhtä innokas kuin ekaluokkalainen uuden reppunsa ja penaalinsa kanssa.

Mutta jos voisin vielä vähän aikaa vain hengähtää ja nauttia?