Hyviä(kin) päiviä

Ruotsin epidemiaguru Tegnell jatkaa mielestäni ylimielistä linjaansa. Kuitenkin eilen todettiin fakta: Ruotsi on Euroopan huippua tartuntatilanteessa, kuolleita verrattuna esim. Suomeen on luvattoman paljon.

Yhä edelleen sydän värisee, huolestuttaa ja pelottaa. Oma lapseni puolisoineen asuu Ruotsissa, työ kutsuu ja on monimutkaista miettiä poismuuttoa. Mielessä säntäilee ajatuksia: miksi päästin lapseni Ruotsiin? (Hmm., Lapseni 30+ vee)

Äidit. Nyt vasta sen tajuan. Itkin itseni kipeäksi, kun esikoinen lähti maailmalle, toiseen maahan. Mutta ei se siihen lopu. Kaikkien kanssa (ja minulla vain herranähköön kolme!) on huoli, iso huoli. En ole kunnolline äiti, mutta niin haluaisin vain yhtä: lapset saavuttavat, mitä haluavat.

Suomi on selvinnyt koronasta toistaiseksi hyvin, paremmin kuin moni muu Euroopan maa. Yritystukien suhteen on melkoinen rälläkkä syntynyt.  Yrittäjäjärjestöstä aiemmin tuli haastattelu, jossa johtohenkilö totesi, että hyvä kun valtio auttaa, mutta loputtomasti sitäkään ei voi tehdä. Nyt esimerkiksi Kokoomus kuitenkin riehuu (tai sanotaanko, että heidän jotkut edustajansa, jotka ehkä ottaneet tehtäväkseen populismiriehua), että tarpeeksi ei ole tehty.

Kokoomuksen itku siitä, että ravintoloiden aukioloa ja anniskeluaikaa rajoitetaan on aika merkillinen. Ainahan on ollut anniskelulle loppuaika ennen sulkemista, miksei siis nyt? Ja: kuten joku koiranleuka sanoi, alkoholin juomista ei klo 22 jälkeen ole kielletty. Jaana Pelkonenkin voi hakea pullon etukäteen ja mennä kotiin juopottelemaan loppuillaksi.

No tuo on ilkeilyä, jonka poimin  Facebookista. Kysyn vain, että miksi Kokoomusta huoletti lähiopetukseen siirtyminen, miksi huudettiin (no, joku heistä kuitenkin huusi) pakkoa naamamaskeille? Nyt kun ravintolat avataan vähitellen, se ei riitäkään. Eikö Kokkaripuolue olekaan huolissaan tartunnoista silloin, kun ollaan yrityksien asialla? Missähän se moraali nyt piilee? Sitä ei taida olla.

Tänään käynnistin uhkean päivän kunniaksi muurausurakan. Aion tehdä muurin. Niin. Siitä tulee kiltti muuri, joka ei erota ketään eikä mitään mistään, tiedoksi Trumpille. Tänään sain 7 kerrosta muurattua. Olen iloinen. Myös köynnökseni ehkä iloitsevat tulevaisuudessa, kun nojaavat muuriin. Ja minä! Joka istun muurin suojassa, roskalavalta haetussa korituolissa, kuuntelen puutarhaa ja nautin, olen kiitollinen.

Konkkaan ulos, nyt on kerta kaikkiaan upea toukokuun ilta. Konkkaan siis, koska ylpeys tai-mikä-se-nyt-olikaan kävi tämän edellä. Mielestäni se ei ollut ylpeys, vaan reippaus. Okei,  viiden-kuuden kilsan juoksut, joihin jo ilokseni totuin ja aloin rakastaa juoksemista; joten valituksia jonnekin lähetän. Kantapää ei anna astua – kipu on sietämätön. En voi juosta viikkoihin; vetäkää nyt sinne minne kuuluukin ne Kormu Runit ja Naisten Kympit. Ottaa pattiin. Mutta henki kulkee ja konkkaaminen sujuu. Istuttaa voi istuen. Muurata voi polvillaan. Kevättä voi rakastaa, koska… kevät on kaikille yhtä ihana!

Olen viettänyt monia tunteja tarkastuslautakunnan merkeissä. Puheenjohtajana olen saanut kunnian viimeistellä arviointikertomuksen. Kovin ikävä aika kirjallisille töille on toukokuun viikonloppu, jolloin viimeinkin aurinko paistaa! Lautakuntani (voiko sanoa, lautakuntani?) on erinomaisen tarkka, sitoutunut ja aina läsnä. Jäsenistä on iso apu, koska itse en kaikkea näe, ymmärrä, tai muista. Myös eri  näkemykset tulevat hyvin esiin tässä porukassa. Eikä niiden yhteen sovittaminen ole toistaiseksi vienyt minkäänlaisiin konflikteihin. Minulla ei tähän ole kyllä mitään osaa eikä arpaa, jäsenet ovat itse osanneet antaa itselleen heille kuuluvan mandaatin. Kiitos heille!

Nyt laitan pöhkön nilkkani lepoon. Se odottaa kanssani aurinkoista lauantaita. Elämä on ihanaa!