Kukkasuutari suorittaa

Luen kirjailija Mari Mörön mainiota kirjaa Kukkanuottasilla. Mari on vannoutunut puutarhaihminen, johon samastun, vaikka omat yritykseni ovat varjo vain hänen 20 vuotta kestäneen puutarhansa rakentamisen ja satojen kasvien tuntemuksen rinnalla. Huikea novelli tuossa kirjassa on, kun kirjailija kutsutaan kasvatusseminaariin puutarhamessujen aikaan, hän iloisena osallistuu ja puhuu rikkaruohojen kitkemisestä: yleisö vihastuu, mikä olet olevinasi, kun kutsut rikkaruohoiksi! Käy ilmi, että onkin kyse sosiologien lastenkasvatusseminaarista…

Tänään pitkästä aikaa päätin, etten suorita urheilua. Nukuin noin kymmenen tunnin yöunet ja talsin pihalle kartoittamaan urakkaa. Sitä oli riittävästi. Joten lähdin kuitenkin kauppaan ja apteekkiin, siirtääkseni hieman urakkaa. Ostin lihaksia lääkitsevää geeliä (miksi hartiat ovat jumissa, vaikken ole töitä tehnyt joulun jälkeen?) ja 18-karaatin kullan hintaisia kasvihuoneessa kasvatettuja uusia perunoita.  Ajattelin, että itselleni: äitienpäivä nääs. (Olisiko joku muu ostanut minulle niitä tuolla hinnalla? En viitsi mennä kysymystä ja vastausta loppuun asti.)

Ja mikä siinä on, että nyt, kun kaupassa ei saisi käydä usein (enkä käykään kuin kerta viikossa ison ostosmäärän ja välillä jotain pientä), niin juuri tänään, kun on aikaa tehdä pihatöitä, kaikki unohtuu? Pestoa varten toki piti olla kaapissa pinjansiemeniä. Ei ollut, joten taas kauppaan. Ja miten ne mansikat? Olivat niin halpoja ja hyviä. Kauppaan taas. Hanskat käteen. Tällä kertaa paitsi suojaksi koronaa vastaan, myös siksi, että kynnenaluset ovat surunauhaisen mustat: miksi tuhrata kallista ulkoelämäaikaa käsien pesuun, kun kohta taas raavit multaa?

Koira katosi lenkillä. Olin juuri asettunut tyyneen asanaan: yksin! Puhelin soi ja koira on ulkolenkillä siis hävinnyt. Toppatakki siis vaan niskaan ja raitille. Koira löytyi naapurin Pena-vainaan talon alta, nokka pisti esiin pienestä reiästä, josta ei ulos mahtunut muuta. Onneksi pienempi ja vanhempi koira johdatti paikalle. Ja olihan talon alla myös isompia ulostuloaukkoja. Sydämentykytyksiä kuitenkin. Kuka sanoo, että maalla on rauha?

Olen aivan puhki. Vaikka juuri tänään piti olla se lievä päivä! Eilen olin salilla 2 tuntia, toissapäivänä juoksin tavallisen vitosen. Tänään kitkin, kanttasin (uudella kanttausraudalla, jee), kärräsin multaa, istutin, kastelin… Sanalla sanoen raadoin koko päivän. Ja nautin siitä. Mutta olin enemmän poikki kuin edellisinä urheilupäivinä. Silti minulla on huono omatunto siitä, etten ole treenannut – mitä?

Hyvältä ystävältä sain monen monta tainta, joista odotan ihmeitä. Olen sitä mieltä, että pihani tarvitsee kasveja. Se on autio ja tyhjä! Miten saisin isännän innostumaan siitä, että koko nurmikko kuoritaan pois ja tilalle tehdään laatoitusta ja tilaa kasveille? Kannattanee edetä pikkuhiljaa. Ensimmäinen askel on pienenpienenpieni, ihan helppo ja edullinen laatta-aukio unkarinsyreenin viereen. Ei vie paljon mitään energiaa, rahasta puhumattakaan. Siitä pikkuhiljaa edetään.

Huomenna äitienpäivä, silloin taas pihalle.