#sinäpäätät

Tässä istun iloisena perjantaista. Huomenna tiedossa hyvän ystävän synttärit ja ensi viikolla on lyhyt työrupeama palkkatöissä. Kevät tulee, aina yhtä omapäisesti, joskus lupaillen lämpöä ja sitten taas muistuttaen, miten juuri tämä kuukausi juuri siksi on kuukausista julmin:

Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä maasta,
sekoittaa muiston ja pyyteen,
kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin…
– T.S.Eliot –

Ihmismuisti on lyhyt. Aina talvi yllättää autoilijat. Aina kevät pitäisi olla leuto ja jatkua nousevana lämpökäyränä hamaan juhannukseen. Kun se kuitenkin on ensin humalluttavaa helletta ja sitten räiskii räntää viimeistään äitienpäivänä, jos ei vappuna. Kukaan ei kuitenkaan muista, että säistä huolimatta edessä on valoisa suomalainen kesä. Tuomet, sireenit, satakielet…  No nyt lähti lapasesta.

Huikean mielenkiintoinen viikko takana. Olen osallistunut vammaisneuvoston kokoukseen, jossa aktiiviset jäsenet ilahduttavat minua kerta toisensa jälkeen. Itse unohtelen puheenjohtajana esityslistan asioita. Onneksi jäsenet ja terhakka neuvoston sihteeritointa hoitava Leena on kartalla kaikista eniten. Miten niin haluaisinkaan, että saamme jotain oikeasti aikaan tässä neuvostossa, joka ei sinänsä ole päättävä elin, mutta tärkeä linkki vammaisasioiden asiantuntijoiden ja päättäjien välillä.

Toinen vaativa luottamustoimi, josta olen kiitollinen ja innostunut, on tarkastulautakunnan puheenjohtajuus. Tämän viikon kokouksessa selkeytimme raportointiamme ja toimintaamme yleensä. Arvostan todella jäseniämme, jotka ovat paneutuneet lautakunnan vastuuseen ja antavat erinomaista antia lautakunnan työn parantamiseksi. Puhumattakaan tietenkin minua puheenjohtajana isosti auttavan tilintarkastajan tietotaidosta. Tarkastuslautakunta on mielestäni tulikaste kunnan organisaation ja toiminnan sisimmän olemuksen tuntemiseen. Suosittelen jäsenyyttä kaikille, jotka oikeasti ovat kiinnostuneita siitä, miten oma kunta/kaupunki toimii.

Vaaleihin kaksi yötä. Jännittää. Ja vähän hirvittää. Miten Suomen kansa ei muista asioita. Vähän aika sitten torilla kaverilleni kävi perussuomalainen valittamassa, miten hallitus on kohdellut köyhiä huonosti. Niin, eihän siitä ole kuin vähän yli kuukausi, kun hallitus, joka kohteli köyhiä huonosti,  kaatui ja nykyinen hallitus ei ole voinut kohdella toimitusministeriönä ketään mitenkään. Että mitä ihmiset oikein ajattelevat. Ajattelevatko ihmiset yleensä.

Tässä on hyvä kirjoitus, jossa kaikki kohdillaan. Tämä voi virkistää muistia – tai sitten voi tietenkin olla niin, että perussuomalaisten arvoihin kuuluukin leikata köyhiltä, eläkeläisiltä, koulutuksesta… Lue Satakunnan Kansasta

Mihin sitä sitten muuttaisi asumaan, jos kansa valitsee entisen menon muutoksen sijaan 🙂 Vitsivitsi. Uskotaan ja uskon ihmisyyden voittoon, kävi miten kävi.

 

Rakkautta ja ystävyyttä

Kaksi vuotta sitten oli elämä synkkää. Nyt se mietityttää. Ymmärrän kuitenkin itseäni tuossa ajassa. Olin petetty, vielä myös sairas, kohtasin rajua kiusaamista enkä saanut siihen apua enkä tukea. Katkeroiduin todella rajusti. Kyynistyin vielä rajummin.

Nyt jotenkin olen päässyt toiselle tasolle. Ei itketä. Enkä enää välitä koska tiedän ettei minun tarvitse välittää eikä olla huolissani siitä, olenko tarpeeksi hyvä. Koska olen. Muutamassa kuukaudessa olen monen apujoukon tuella saanut itseni uskomaan, että olen ihan hyvä. Miksi olisin muuten tehnyt ilta- ja yökaudet töitä, joita ei olisi pitänyt ylitöinä tehdä? Miksi olisi jättänyt merkitsemättä työaikaseurantaan ne monet ilta- ja viikonloppuviestinnät työnantajan puolesta, vain koska olen arvoiltani työnantajani kanssa samalla viivalla?

Nyt olen noussut korkeammalle. Tunnustan itselleni sen, mitä aikaisemmin vain jupisin itsekseni. Olen oikeastaan hemmetin hyvä ammatissani. Olen kokenut, koulutettu, minulla on myös todella iso annos käytännön kenttäkokemusta, koska olen luottamustoimissa oman osastoni vetäjänä jatkanut ja jatkanut ja jatkanut…

Tänään kävin hyvän ystävän luona Turussa. Olipa voimaannuttava vierailu, vaikka lyhyt. Turku sinänsä on aivan hurmaava kaupunki. Ja vielä ne vanhat talot, aivan kuin olisi Pariisissa tai Prahassa!  Mutta ennen kaikkea oli terveellistä ymmärtää, että ystävyys on sitä, ettei tarvitse olla asioista samaa mieltä, eikä tarvitse olla koko ajan yhteyksissä. Etenkin tuo viimeisin on itselle ollut työn takana, kun olen ajatellut monia ihmisiä, jotka ovat kaukana. Olen aika ”yksinäinen”, mikä tarkoittaa useimmiten sitä tilaa, jota arvostan eniten. Toisaalta, kun asun hämäläisessä pienessä kylässä, yksinäisyys saattaa olla oikeastaan todella konkreettista. En kyllä voi lähteä lähikahvilaan cappuccinolle ja lukemaan siellä paikallislehtiä ja vaihtamaan ajatuksia naapureiden kanssa. En voi hypätä bussiin ja lähteä improvisoidulle iltapalalle Riihimäen loistavaan ravintolatarjoomaan.

JOS olisin epätoivoinen sinkku tässä kylässä, ei kyllä naurattaisi.

Niin, entä se rakkaus? Onko se kamalaa tai ei, kuitenkin kun itse mietin rakkautta, ihan ensimmäiseksi tulee mieleen ainoa joka rakasti minua pyyteettömästi koko elämänsä ajan. Sehän oli minun rakas koirani Pulmu.

Ihmisistä ei tällaisia löydy. Siksikään en enää pysty luottamaan ihmisiin. Tietenkin rakastan. Vaikkapa perhettä: miestä, lapsia. Eikä se ole pois mistään. Ja aina voi tulla uusia rakkauksia.