USKONNOSTA
Luen juuri Elisabeth Gilbertin kirjaa Eat-Pray-Love. En tiedä, sanooko se tämän blogin lukijalle mitään. Olen siitä kuitenkin saanut jonkinlaista uskoa tai voimaksiko sitä pitäisi sanoa. Olematta uskonnollinen ihminen allekirjoitan kaiken, mitä Elisabeth sanoo ja kokee.
Ihminen on itse se ”jumaluus”, jota suuri osa meistä joko etsii tai kaihtaa. Sinussa täytyy olla se voima, jolla sinusta tulee onnellinen; mistään muusta sitä ei saa, ei eliniäksi. Tämän enempää en syvemmälle mene. Jokaisen pitää etsiä itsestään voima. Minä etsin koko ajan.
Olen vähän katkera, ei olen pettynyt. Kaikki tuo, mitä yllä kerroin, on osa sitä, että en osaa hyväksyä osaani. Osa on se mitä se on. Työ, josta pidän. Työnjohto ja organisointi, joka sekoittaa oman maailmani jonka nimi on Hyvä työ.
Elämä, joka on antanut minulle enemmän ja yhä enemmän ratkaistavia ristikoita: rintasyöpää, auton alle jäämistä, käden toimintakyvyn jäätymistä, mielen kapinointia ja huonostivointia työelämän takia, perheen sairauksien elämistä rinnalla.
Mutta hei. Kuka joskus vastaa näihin? Itse olen vahva. Ei pitäisi olla. Mutta on ihmisiä, jotka eivät edes minun laillani jaksa yrittää vahvuutta.
YKSINÄISYYDESTÄ
Niin, ihminen, olet yksin. Toisinaan tuntuu vain, että ainoastaan minä olen yksin. Tämä on nyt esimerkki niistä vuodatuksista, jotka eivät ole kokonaan poliittisia. Minusta kun kaikki on poliittista. Myös henkilökohtainen, sori siitä.
Olenko oikeasti yksinäinen? En todellakaan. Miten häpeänkään valitustani, kun korvissani kaikuu Streets of London, jonka parhaiten laulaa tietenkin Kari Tapio & Hector
Olen aika yksin. Itse asiassa olen ihan yksin. En tarkoita kokonaisvaltaisesti. Minulla on rakkaita työtovereita, ihania sielunsiskoja, tovereita aatteessa. Häpeän luetella, en kuitenkaan valita. Mutta ihmettelen, olenko toiveineni ihan ainutlaatuinen:
Elämä hupenee, juoksee kohti loppuaan. Minä HALUAN
– haluan nähdä maailman, kiivetä vuorelle, nähdä Afrikan savannin, patikoida jonnekin, istua rauhassa jossain kynttilänvalossa, keskustella isoista tai pienistä asioista, ylittää rajani…
ETSINNÖISTÄ
Etsin. Sielun kumppania, joka hyppää kanssani korkealta, sukeltaa syvälle, juoksee sykkeen tappiin. Koska tulet? Vielä sitä ei ole ilmaantunut. Ystävyyskään ei ole täyttänyt toivettani. Ehkä olen vaikea ihminen. (Miksi laitoin tuon ”ehkä”? Itseni vuoksi tietysti.)
Mutta tämä lohduttaa: https://www.youtube.com/watch?v=TyJRsp5t9mA&list=RDoxHnRfhDmrk&index=2