Tampere-päivä

Iloa ja voimaa! Käytiin entisen kollegan kanssa katsomassa TTT:n Viulunsoittaja katolla. Se klassikko liikuttaa aina. Laulut, tanssit, loppukohtauksen siirtymä natsiaikaan – toimi! Jotain kuitenkin ehkä jäi puuttumaan juuri tästä esityksestä: Tevje ei ollut niin nallekarhumainen kuin odotin, ja myös jotain muuta oli, mitä en osaa pukea sanoiksi. Esitys oli hyvä, mutta olinko jo odottanut liikaa tai nähnyt esityksen liian monta kertaa? Pitääkö herkistyä kyyneliin kerta toisensa jälkeen, eikö se esitys ole muuten koskettava? Nautin päivästä kuitenki täysin. Nautin eilen ja tänään ystävienn seurasta, viisaista keskusteluista, kevätpäivästä ja vanhasta opiskelukaupungistani, ystävienn kauniista kodeista ja Messukylän emännän hyvästä ruuasta.

Oli aika ahdistavaa ajaa Kalevankankaan hautausmaan ohi mennessä ja tullessa. Siellä käytiin turhat ja veriset taistelut melkein tarkalleen sata vuotta sitten. Silloin suojauduttiin hautakivien taakse, kuoltiin kivien päälle. Ja kun taistelu oli ohi, saivat hävinneet kaivaa itselleen pitkän haudan, johon niitettiin päällekkäin pari tuhatta punaista. Siellä hautausmaa ja muistomerkit seisovat edelleen hiljaisina ja kaikesta todisteina. Ja Kalevantietä siinä vieressä kulkee liikenne, ihmiset lenkkeilevät, ulkoiluttavat koiriaan, aurinko paistaa, kaikki jatkuu. Kurkkua kuristi ja jokin valtava syyllisyys valtasi mielen, kun ajoin siitä ohitse.