Vaalit ohi – työ ei!

Lopen Vasemmistoliitto sai prosentuaalisestikin eikä vain paikkaluvun mukaan vaalivoiton, ja neljäs valtuustopaikka meni ihan harmittavan hiuksenhienosti ohi. Upean äänisaaliin sai Nina Lilja, jonka kokemusta sosiaalipuolelta nyt todella tarvitaan. Samoin tarvitaan Tuomen Villen pitkää kokemusta valtuusto- ja lautakuntakiemuroista. Ja meidän nippanappa valtuutetun paikasta jäänyt Henri Aalto tulee istumaan varamiehen roolinsa ansiosta monessa valtuustossa, joten kaikki hyvin!

Isot kiitokset haluan antaa meidän omalle porukallemme, joka teki pyyteettömästi vaalityötä, jakoi lehtiä, kirjoitti blogeihin ja lehtien yleisönosastoihin. Erityisen painavat kiitokset menevät Läyliäisten suuntaan, missä Jaanan lehdentekotaidot sekä nuorisoasian tuntemus sekä Tepon paneutuminen ja tiedonhaku kysymykseen kuin kysymykseen ovat sellaista pääomaa, jota ilman olisimme aika heikoilla. Vastaisuudessa toivottavasti myös Nopasen Vesa ja Malle jaksavat kirjoittaa ja evästää tulevissa luottamushenkilövelvollisuuksissa. Ja ilman Sirkka Toivosen työmyyräotetta olisi varmasti suuri osa vaaliponnistuksista jäänyt vain suunnitelma-asteelle. Kiitos heille ja teille kaikille!

Vasemmistoliitolla ei muuten mennyt kovin hyvin; Loppi taisi olla Hämeessäkin iloinen poikkeus. No Riihimäellä oli Aino-Kaisa ääniharavana ja toivottavasti hänet nähdään  myös seuraavassa eduskunnassa. Keskustan tappio yllätti, demareiden ei niinkään, sillä niin kokoomuslaista politiikkaa demareilta on tullut, että työväenliikkeen isot nimet varmasti haudassaan pyöriskelevät. Myös perussuomalaisten menestys pistää hiljaiseksi: siinä protestipuolueessa on paljon tekemisen meininkiä, mutta valitettavasti se vetää puoleensa ääriliikkeitä, rasismia, ulkomaalaisvastaisuutta ja muuta ikävää, jota ei nyt yhtään kansantaloutemmekaan kaipaa.

Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä, että vaikka hyvintoimeentulevien puolue Kokoomus rynnistikin, ei suomalaisilla heikompiosaisilla ole siinä porukassa puolestapuhujaa. Vasemmistoliiton täytyy kaikesta huolimatta jaksaa ajaa pienen ihmisen asioita silllä aatteen palolla ja antaumuksella, jota tähänkin asti olemme osoittaneet. Edessä on haasteellinen valtuustokausi ja niukkuuden jakamisessa meidän täytyy pitää mielessä, kenen asialla olemme.

Naisen elämää?

Tämä saattaa kuullostaa vitsiltä, mutta ei se sitä ole.  Naisen elämä on aika monitahoista, mutta tässä se on tiivistettynä Heli Laaksosen taidolla ja uudenkaupungin murteella. Kiitos ystäville, kun muistutitte tästä! Eli minkälaista tämä elämä oikeasti on:

Naise elämää?

Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liian kiltti. Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on sus jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki. Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.

Yritä täsä sit olla. Jua pari lasi kuaharii. Venytel tualis semmottos, et pää menee taakse ja kattelet maailmaa ylösalasi. Hiukka hianon näköst. Ei iloseks tulemiseks enemppä tarvita.

Pan lähettäen kaikil, joil o väsymyst ja kaikil, joil ei ol ja si kaikil, joil halut viesti laitta.

Kyl o helppo ol naine!!!!

-Heli Laaksonen-

Niukkuutta jaossa

Perusturvalautakunta pyytää budjettiinsa 240.000 lisämäärärahaa loppuvuodeksi. Tämä kävi ilmi tämäniltaisessa lautakunnan kokouksessa. Suurimmat lisämenot ovat laitoshoito (esim. lasten huostaanottojen aiheuttamia) ja myönnettyjen toimeentulotukien lisääntyminen.

Moneen otteeseen on ennaltaehkäisystä puhuttu, etenkin nyt vaalien alla. Periaatteessa ja karkeasti ottaen kahden huostaanoton välttäminen toisi yllämainitun rahasumman säästönä takaisin, sillä vuosi laitoksessa maksaa kunnalle noin 120.000 euroa. Ehkäisevään perhetyöhön omistautunut työntekijä saattaisi tämän säästön aikaansaada nopeastikin. Toimeentulotuen kasvua voisi hillitä päihdetyöntekijä (joka myös on budjettilistalla). Näistä kuluista, jotka itse asiassa ovat säästöä, päätetään seuraavassa valtuustossa.

Myös rakenteelliset järjestelyt voisivat tuoda tehokkuutta. Kuten perusturvajohtaja jo vähän kaavaili, yhdistämällä toimintoja, jotka ovat iät ja ajat kulkeneet samaa rataa, on periaatteessa ainakin mahdollista järkiperäistää esimerkiksi hoitotyötä ja keskittää hallinnollisia toimia. Tähän tarvitaan kuitenkin paneutumista ja niiden henkilöiden ennakkoluulotonta osallistumista, jotka päivittäin kyseisellä toimialalla tekevät käytännön työtä.

Lopen päivähoidossa ollaan myös tila- ja hoitajapulan edessä. Uusi päiväkoti Launosissa ei luultavasti tule riittämään alkuunkaan, ja monen pisteen ryhmähoitopaikat siellä täällä eivät ole tehokkuutta parhaimmillaan.

Nyt täytyy ensi vuoden budjetista kaivaa muilta toimialoilta rahat sosiaalipuolelle (!), tehdä radikaalit suunnitelmat tehostamiseen, korotettava veroäyriä ja luotava sellainen houkutusohjelma yrityksille, että yhteisöveroja ja työpaikkoja saadaan lisää. Kuullostaa helpolta, vai mitä?

Syksy, ihana syksy!

Tämä on juuri sitä liirumlaarumia, jota blogeissa inhoan. Ja nyt itse…

Syksyllä syntynyt kuitenkin haluaa ylistää tätä vuodenaikaa. Tänäänkin vietin nautinnollisen iltapäivän suppilovahverometsässä niin kovin monipuolisen ja taitavan Mallen ja määrätietoisen Jaanan kanssa. Ja olihan siellä kaksi kiinanharjakoiraakin suojelemassa meitä korpeilta ja hirviltä. Mutta syksy. Onko mitään rauhoittavampaa valoa kuin syysvaahteroiden tai punaisten pihlajanlehtien loisto? Tai tihkusateisen kynttilöiden valaiseman syysillan pehmeä valo? Tai onko mitään enemmän energiaa antavaa kuin tuulisen ja kylmänterävän aurinkoisen lokakuun päivän puhdas ja vain vähän aikaa aktiivisuuttasi herättelevä valo?

Jos saisi käskyn poistaa tarpeettomia vuodenaikoja, ottaisin heti pois ikävän turhia paljastavan maaliskuun, jolloin hangen alta työntyy esiin likaa ja roskia, valkea hanki häikäisee ja aurinko pistää silmiin, mutta ei tee oikeaa tehtäväänsä eli lämmitä ja helli vaan vain lupailee. Keskeneräisyyttä! Ei valmista! Lupauksia, lupauksia. Minusta kaiken pitää olla valmista. Syksyllä on sato korjattu. Odotellaan ihanaa talven lepoa ja joulunajan juhlaa. Valo rauhoittaa, samoin kuin hämärä, johon on ihana kääriytyä tai raju tuuli, joka antaa potkua kaikkeen, mitä teet! Syksy rules!

Kunnonkohotus on jäänyt vähemmälle näissä vaalienalustunnelmissa. Nyt sain vihdoin Voima & Kunto Teamin avaimen ja pääsyn salille koska tahansa. Sain myös tilaisuuden tutustua Savolaisen Markun esittelemään mukavaan heppaan Heikkilän tilalla. Ratsastusharrastus alkaa varmaankin tänä talvena, jos ei jo syksyllä. Laskeskelen tämän olevan maksimimäärä, mihin meikäläinen venyy: afrotanssi torstaisin, lenkit aamuin ja illoin, viikonloppuna salilla ja ehkä siellä hevosen selässä myöhemmin. Vuorokaudessa saisi olla vähän enempi tunteja.

Joentaan Tulevaisuusilta toi koululle vain kourallisen kyläläisiä sekä 8 kunnallisvaaliehdokasta. Mutta asiaa piisasi ja keskustelu kävi vilkkaana. Tällaisia tilaisuuksia pitäisi olla enemmän – ilman mitään sen kummempaa aihetta. Aina niistä jää ideoita poikimaan ja tietoa tulee jaettua puolin ja toisin. Ihailtavaa aktiivisuutta kolmessa polvessa oli osallistujissa, kun Eskolan Pentti (84 v) ja vaimonsa Kaarina, sekä tyttärensä Maija sekä tyttärentytär Jossu olivat keskustelemassa kylän tulevaisuudesta!

Vähän kesken jäi ilta minulta, kun kaksi karvaista potilasta piti viedä Satu Olkkoselle tarkistukseen. Tämäkin on upeata palvelua: oma eläinlääkäri ottaa vastaan illalla klo 20 jälkeen ihan naapurissa. Näitä koiria on kyllä hoidettu useammalla sadalla eurolla, ja taas oli korvissa ja käpälissä pöpöjä! Lääkekaappi pursuaa tippoja ja tabletteja jo ennestäänkin, mutta nyt on vuorossa sitten käpälään shampoota ja pillereitä ja korviin lisää linimenttiä.

Ja kun se keskustelu siis jäi minulta vähän kesken koululla, pyysin Rautiaisen Jussia pitämään loppuillasta Vasemmistoliiton puolta. Jotenkin en täysin vakuuttunut tuurauksen laadusta.

Luottamusmiespalkkioiden korotuksesta

Valtuusto siis hyväksyi luottamusmiespalkkioiden korotukset eilisessä kokouksessaan. Absurdiahan se on, että omia palkkioita lisätään, mutta kukas muukaan sen tekee kuin demokraattisesti valittu valtuusto itse!

Minä olisin kyllä pidättäytynyt tästä. Tiedän, että inflaatio on ajanut näiden Lopen korvausten ohi jo aikaa sitten. Tiedän myös, että näillä rahoilla ei kukaan elä tai rikastu. Mielestäni tällaisena aikana, kun vielä paasataan resurssien vähyydestä ja vyön kiristämisestä, olisi paikallaan jättää edes esittämättä lisärahoja kokouspalkkioihin. Katsotaan sitten parempana aikana. Hyvä selitys korotukseen on inflaatio, mutta edellämainitusta syystä sitä en käyttäisi. Erittäin huono selitys on motivointi palkkiolla. Jos yhteisten asioiden hoitoon ei muuten motivaatiota löydy, miksi istua valtuustossa ja lautakunnissa?

Ehkä kustannusvaikutus on pieni (ei sitä ole laskettu ainakaan kunnanhallituksen esityksessä), mutta muistanpa surullisen pesujakkarakeskustelun perusturvalautakunnassa. Muutaman sadan apuväline vanhainkotiin oli tarkastelun alla, kun piti viivan alle saada kunnanhallituksen vaatima luku. Saman elimen kokouksessa keskusteltiin viimeksi laitosten vaaterahoista (pitääkö paikkailla vanhoja lakanoita?).  Jotenkin sen jälkeen ei nämä palkkakeskustelut oikein innosta.

 Etsiskelin tietoja Lopen kunnan sivuilta. Ne sivut ovat ihan sanonko mistä. Hermo menee, kun viimeisimmät tilastotiedot ovat vuodelta 2005! (samalta vuodelta muuten viimeisin korotus luottamusmiespalkkioihin – päivitysjärjestys on siis tämä; first things first!). Päätöksiä ei ole viety sivuille vaan johonkin dokumenttiserverille, josta ne yksitellen pitää ladata pitkän kaavan mukaan. Minkäänlaista kokouskalenteria ei ole edes olemassa. Jos haluat tietää, milloin oli viimeisin tai on seuraava valtuusto, siinähän kaivat pöytäkirjat esiin samaisesta dokumenttipankista. Ja tämän kaiken järjestäminen kuntoon olisi niin kovin yksinkertaista.

Työskentelen firmassa, jossa nettisisältöä (siis sisällönpäivitystä) ei tee kokopäiväisesti kukaan muu kuin minä webmasterina. Meitä on 16.000. Ja tapahtumakalenterit sun muut ovat kunnossa. Lopen kunnan työntekijöistä luulisi löytyvän oman työn ohella päivittäjä ja vielä kehittäjäkin sivuille. Taas astuu Koskelan Akseli minussa esiin ja mutisee: pitäskö sittenkin vielä itte..!

Haastatteluraadissa

Tämä päivä kului kunnanjohtajaehdokkaita haastatellessa. Kovin erilaisia hakijoita oli pöydän toisella puolella. Mielenkiintoista oli huomata, että hakemuksella vaikutuksen tehnyt ehdokas ei välttämättä henkilökohtaisesti vakuuttanut.

Haemme dynaamista, reipasta ja talousasiat tuntevaa johtajaa, joka voisi myös verkostoidensa avulla houkutella yritystoimintaa kuntaamme. Kuusi ulkopuolelta tullutta haastateltua karsiutui kolmeksi, jotka soveltuvuustestien jälkeen sitten tarkastellaan uudelleen.

Eräässä mieshakijassa kiinnitti huomiota hänen vetoamisensa ajanpuutteeseen, kun perheessä on pieni lapsi: ei ehdi esimerkiksi lukea… Tässä nyt vaan muistuu mieleen, kun itse opiskeli yliopistossa esikoisen ollessa vielä imetysiässä ja muutama vuosi sitten markkinointiviestinnän tutkinto tuli työn ohessa, kun kotona vielä oli murkku ja alakouluikäinen. Eihän sitä aikaa ollutkaan muulloin kuin yöllä. Samantapaisia kokemuksia oli parilla naishakijalla, jotka joko pitivät opiskelua itsestäänselvyytenä tai vähän naureskelivat, että ajankäyttö asettaa haasteita.

Ei tuo ajan jakautuminen mitenkään tasaisesti käy vieläkään, vaikka juuri nyt ei opiskelua ole kalenterissa. Tässä nyt hoitelen päivän aikana ansiotyöstä tulleita tehtäviä, kun ne tämän luottamustoimen takia jäivät tekemättä. Pitäisi tietysti antaa olla, sillä onhan jokaisella laillinen oikeus hoitaa luottamustehtäviä. Mutta ainahan se huono omatunto jotenkin kaivaa sisuksia, jos ei vähän edes esityöstä seuraavaa työpäivää. Oma vika!

Lauantai meni myöskin muuhun kuin lehtien haravointiin. Hattulassa kokoontui Hämeen Vasemmistoliiton piirihallitus ja sitten syyskokous teki uudet valinnat hallituksesta. Yllätyskin tuli heti, kun astuin Juteini-saliin. Helena Puistola ilmoitti minulle, että ovat ajatelleet minusta seuraavaa piirihallituksen sihteeriä. No ei nyt juuri ole ollut mielessä lisätä luottamustehtäviä – kuten edellä jo mainitsin… Aikaa on vielä, sillä uuden piirihallituksen, johon minut siis valittiin jälleen, järjestäytyminen on vasta loppuvuodesta. Olisiko sitten vaalitohinat ohi ja rauha maassa? Taitaa olla toiveajattelua.

Yksityistämisestä tyhmä kysymys

Taannoin kirjoitin, että olin kuuntelemassa Björn Wahlroosia, jonka mukaan yrityksillä ei ole yhteiskuntavastuuta, vaan ainoa vastuu on tehdä mahdollisimman paljon voittoa.

Miten sitten, jos yksityistämme kaikki peruspalvelut, esimerkiksi vanhusten hoivapalvelut? Jos yrityksellä ei ole muuta vastuuta kuin voitonteon vastuu, miten voidaan taata inhimillinen ja laadukas hoito? Kuka huolehtii siitä, että palveluilla ei vain lypsetä rahaa osakkeenomistajille (jos palvelut toimittaa esimerkiksi oy), vaan kaiken edellä on hyvä ja turvallinen hoito, johon on varattu riittävästi henkilökuntaa? Pienoinen ristiriita…

Home – sweet home!

Joentaka 1.10.2008  Seitsemäntoista tunnin matkustuksen jälkeen olimme vihdoin Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänään puoli neljältä iltapäivällä. Syy pitkään matkaan oli (tietenkin siirtymät hotellista kentälle, odotukset kentillä jne) peruuntunut Reykjavik-Helsinki -väli, joka korvautui Reykjavik-Oslo-Helsinki -kiepillä sisältäen hiukan kiireisen koneen vaihdon Oslossa. Lähdettiin siis hotellista Tribecan kaupunginosasta JFK:n kentälle klo 17 ja välilaskun ja koneen vaihdon jälkeen Reykjavikissa jouduimme vielä käväisemään Norjan pääkaupungissa. No, nukkuessa se suurinpiirtein meni, vaikka vähän rassasi hermoja puuttuva boarding pass viimeiseltä väliltä ja jatkuva epätietoisuus paikallisesta ajasta seuraavassa kohteessa: pilottikin koneessa kuulutti sen silloin tällöin väärin.

Viimeinen päivä NYC:issä meni seikkaillessa vääriin suuntiin metrossa. Kävimme ihailemassa East riveriä eli Manhattanin eteläkärkeä, Brooklynin siltaa ja kesäisen lämmintä silmiähäikäisevää satamanäkymää. Fulton streetin maanalaisen asemalla ei logiikka ollut opastuksen suhteen aivan pohjoismaalaisen tasolla eli lähdimme lahjakkaasti väärään suuntaan ja oltiin jo kuitenkin joutua sinne Brooklynin puolelle. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Juuri kun oltiin ymmärtävinämme, miten maanalaisen reittikartta toimii, saimme aikaan pikku hässäkän, jossa muutama metroaseman virkailija plus pari asiakasta neuvoi kuuluvaan ääneen, mistä aukosta ja mihin suuntaan pitikään mennä.

Täällä Suomessa vaalihysteria näkyy nousevan. Ihan sen oli jo unohtaa reissussa. Ehkä hyväkin saada vähän etäisyyttä. Paljon puhuttaa näköjään aprikointi siitä, onko hallitus tehnyt kaikkensa ennaltaehkäistäkseen Kauhajoen kaltaiset tapahtumat. No eihän se ole, siitä kai voimme olla yhtä mieltä. Toiset pitävät sisäministerin arvostelua tässä halpamaisena vaalitemppuna. Voihan se pönkittää jonkun tarkoitusperiä, ja kuka pystyy sanomaan, olisiko toisella kokoonpanolla hallitus tehnyt nopeampia ratkaisuja. Kuitenkin Jacob Söderman, jonka mielipiteitä olen seurannut ja alkanut kovasti arvostaa, on sitä mieltä, että aselakeihin olisi pitänyt puuttua kiireesti. Eikä niihin puututtu. Jos oli aikomus tehdä jotain aseasialle, miksi viivyteltiin, kun kuitenkin oli aikeissa tehdä jotain? Onkohan taas kyse arvostuksesta? Siitä, että tehdään asia kuntoon joskus. Miksi hommaa ei hoidettaisi heti ja kiireesti pois päiväjärjestyksestä, kun se pitää kuitenkin joskus tehdä? Jälleenkö arvokysymys? Mielestäni kyllä vain.

Tästäkin asiasta on vallalla myös oppositiossa paljon erilaisia mielipiteitä ja näin täytyy ollakin. Itse olen pikkuhiljaa kallistumassa kriittisen asenteen puolelle.

Vielä kouluopetuksesta. Jos koulussa oppisi yhtä hyvin englantia kuin nykynuori oppii tv:stä ja peleistä, ja jos ruotsin kieltä opetettaisiin INNOSTUNEESTI, olisi murkkuikäistemme kielitaito häikäsevä. Tiedän sen ihan varmasti, sillä perheessäni on kaksi kouluopetukseen tyystin kyllästynyttä ja sitä tunteella hylkivää koululaista, jotka nyt pärjäävät englannilla (esim. Manhattanilla ja toinen Lontoossa) upeasti. Puhumattakaan siitä kolmannesta lapsesta, joka kenties joskus jotain tekikin koulun eteen ja pärjää nyt hienosti missä vaan kielitaidon suhteen. Mutta eipä vain ruotsin. Oletteko koskaan nähneet innostuksesta puhkuvaa ruotsinopettajaa? Kyllä kai heitäkin on. Asenne ruotsin kieleen on väärä nykyisin, ja opettajan tehtävä on se muuttaa.

Mutta huomenna töihin, ei ehkä viimeisen päälle innostuneena itsekään. Se jetlag.