New York, 27.9.2008 Lauantai-ilta, hard day’s night! Hyvin käytettiin eka päivä tässä metropolissa. Kävelyretki WTC:n tontille ei vienyt kuin 15 minuuttia. Siitä St.Paulin kirkkoon, jossa kieltämättä järkyttivät palomiehille tuodut rohkaisevat viestit, pehmolelut ja lasten piirustukset. St. Paul’s oli se WTC:tä lähinnä oleva kirkko, jossa syyskuun 11. uhreja raunioista yötä päivää pelastaneet ja aikaa vastaan taistelleet palomiehet pitivät päämajaa ja lepopaikkaa. Tuli taas mieleen, että toivottavasti Suomi ei koskaan ole samanlaisena maalitauluna, summittaisen vihan kohteena, kuin yhdysvaltalaiset siviilit olivat WTC-iskussa. Natoa kannattaa miettiä tältäkin kannalta.
Kiinalaiskaupunginosassa oli aivan kuin eri maailmassa. Niin kauppojen kyltit kuin kadulla puhuttu kielikin on kaikkea muuta kuin amerikanenglantia. New York ei todellakaan ole Amerikka, vaan kokoelma pieniä omia maailmoitaan, jotka kaikki kuuluvat tänne ja jotka kaikki hyväksytään osana sitä.
Times Squaren vilinä, valomeri, ohi lipuvat limusiinit, sireenien ulina… huh, huh! Mitähän sanoisi äitini (89 vee), kun päästin poikani shoppailemaan kaksistaan tuohon hullunmyllyyn ja tehtiin vaan treffit sitten tiettyyn paikkaan puolen tunnin päästä – ja paikka oli tietty Hard Rock Cafe. Tuli toki mieleen, että näytelläänkö tänään kohtaus suomalaisesta elokuvasta Lost in New York, mutta kyllä pojat sieltä ilmaantuivat ajallaan. Sillä aikaa olin onnistunut saamaan kaikille liput Broadway-musikaaliin Grease ja olen nyt ihan täpinöissä, sillä tiedän, että täällä nämä esitykset ovat maailman huippua!
Onhan täällä muitakin suomalaisia. Tarja kai poikkesi YK:ssa ja Karita laulaa Salomea vähissä vaatteissa Metropolitanissa.