Jostain se ilo vain tulee

On iloa. Hämmentävää huomata se. Kun on ollut synkkää ja vaikeaa (vaikka en sitä ole kaikille sanonut), niin sitten kuitenkin kaiken alta tulee itseluottamus (joka ei ole sama kuin itsetunto) että osaan ja olen oikea ihminen arvostelemaan itseäni. Eikä siinä kestänyt kuin nämä kuusikymmentä vuotta…

Olen paljon lukenut mindfulness- ja meditointikirjallisuutta, sen Eat, Pray, Love -kirjankin jälkeen. Vaikeaa on ollut näiden neuvojen mukaan pysähtyä hetkeen, nauttia siitä, mitä on. Ja paljon vaikeampaa on ollut opetella rauhassa olemista ja keskittymistä; siinä olen ihan untuvikko, mutta opettelu on aika mukavaa! Mindfulnessissa vaikeimpia juttuja on se, että opettelee sivuuttamaan negatiiviset asiat: ihmiset, jotka kiukuttelevat sinulle, ihmiset, jotka pettävät luottamuksesi, eivät olekaan sitä,  mitä lupasivat tai mitä itse kuvittelit. Tärkeintä on ottaa hyvät asiat omaksi vahvuudeksi ja kääntää pahat asiat lempeästi syrjään. Se on vaikeaa. Se on myös yllättävän helppoa, jos keskittyy, kerää voimia, pitää itsestään huolta ja elää hyvin. Kuullostaa aika hölmöltä paasaamiselta, mutta ikävä kyllä tai onneksi, resepti voi olla aika yksinkertainen.

Kummallista, että nyt jotenkin alkaa minullekin valjeta, miten kaikki riippuu sinusta itsestäsi. Kaikki tarkoittaa omaa elämääsi. Sen teet sellaiseksi kuin siitä tulee. Eihän se aina näin mene. Et sinä itse voi estää sairauksia, taloudellisia katastrofeja, muiden ihmisten aiheuttamia murheita. Mutta pakko kuitenkin kaikista näistä selvitä jotenkin eikä siinä kukaan muu auta kuin sinä itse.

Vaikka onkin itsellä nyt tosi pettynyt olo moneen asiaan ja ihmiseen, tässä porskutetaan. Mikä on muuttunut? Ehkä se, että kuvittelit aiemmin olevasi turvallisen ja luotettavan verkon sisällä. Nyt se verkko vain on harventunut, verkon silmät ovat isompia ja niistä ovat luikahtaneet pois monet ihmiset. Toisaalta, ne aukot ovat avoimia uusille ihmisille. Odotan ystävyyttä ja toveruutta yhä enkä usko, että olen siihen liian iäkäs. Niin paljon ihania ihmisiä olen maailmalla kulkiessani tavannut.

Maailmalla, niin. Ei se tarkoita, ettei Suomen, Hämeen, Helsingin alueella voi tavata uusia ystäviä. Maailma tarkoittaa kaikkea. Yhä kuitenkin jotenkin odottelen vielä jotain sielun sisaria tai veljiä, ja ehkä sitten en huomaa niitä, jotka jo ovat läsnä. Eihän elämä ole koskaan valmis! Ja onhan olemassa olevat hyvät ystävät, aina.

Muuten aikasten mukava viikonloppu tähän mennessä! Hyvän ystävän luona Tampereella. Kiva olla samalla aaltopituudella taas pitkästä aikaa jonkun kanssa. Sitä paitsi olen ollut vihdoinkin itsekäs, vähän: hankin petivaatteet aidosta pellavasta. Niissä sitä on kiva kahden koiran ja ison kissan kanssa nauttia 🙂

Odotan ihanaa tulevaisuutta, johon kuuluu kohta kivat ystävän synttärit, kesän kahdet häät, musiikkijuhlat, autoretki Pärnuun ehkä yksin tai hyvän ystävän kanssa, vähän teatteria, toivottavasti sukujuhlat meillä. Ehkä myös sielun sympatiaa. Ehkä myös toteutan patikointimatkan Eurooppaan. Saanko sinne kaverin? Ehkä en. Mutta sillä matkalla saan taatusti kavereita. Ja yleensäkin kesä, toivon mukaan kuuma ja pitkä. Puutarha ja terassi odottavat minua ja minä niitä. Tämä on kuitenkin viimeinen kesälomani työelämässä. Siitä kaikki irti! Pärjään. Pakko.

Todellisuus iski

Turku tänään, Barcelona eilen

Itkettää. Omat rakkaat tietenkin ensin varmistin, sitten tuntemani lasten tutut. Näin ihminen toimii, ja niin täytyykin.

Niin turhia ja tuomittavia tekoja. Turusta emme vielä tiedä, mikä on motiivi tai tekijän mielenterveys. Kaikista eniten kammottaa hirveä hyökkäys rasistien taholta, paremminkin vahingonilo: nyt saatiin, mitä halusitte.

Oikeasti, miksi Suomi olisi turvassa esimerkiksi mielenterveysongelmaisten, syrjäytyneiden, vääryyttä kokeneiden, toivonsa menettäneiden tai ääriliikkeisiinn toivonsa panneiden teoilta? Jossain ne teot tapahtuvat, vaikka sulkisimme rajat ja heittäisimme ulos kaikki epäilyttävät yksilöt. Joku kärsii aina, jos ihmisillä ei ole toivoa ja  heidän ainoaksi toivokseen löytyy väkivalta.

Onko suomalainen onnellinen, jos käännäme selän ja jätämme esimerkiksi Isisin armoille Afrikassa tai Lähi-Idässä asuvat tytöt ja naiset? Tällä tavallako sivistys leviää ja maapallo pelastuu?

Muistan kun vihreä poliitikko (taisi olla Satu Hassi) kommentoi 911-iskujen jälkeen aivan oikein, miten Amerikka maksaa nyt ylimielisyydestään ja herrakansa-statuksestaan. Sitä pidettiin asiattomana ja julmana lausuntona. Itse en käsittänyt sitä samanlaisena vahingonilona kuin mitä tänään olemme saaneet nähdä somessa Katalonian tai Turun tapahtumien suhteen. Se oli viiltävä ja satuttava analyysi länsimaisen, kaiken omakseen haluavan vallanhimoisen politiikan seurauksista. Ajatelkaa Afrikkaa, joka jaettiin valkoisten vaakasuorin rajoin piittaamatta etnisistä ryhmistä. Ajatelkaa Intiaa, jossa britit hallitsivat herroina ylenkatsoen alkuperäisasukkaita – ja missä Gandhi toi totuuden julkisuuteen. Ajatelkaa Amerikkaa, ”vapauden maata”, jonka vauraus rakennettiin alkuperäiskansojen etniselle tuhoamiselle, orjuudelle ja nykyisin myös ympäristön saastuttamiselle. Minusta tässä on tarpeeksi aihetta olla ihmettelemättä viimeaikaisia tapahtumia. Anteeksi vaan.

En ole jeesus enkä guru, mutta mielestäni pitäisi poistaa syrjäytymisen ja köyhyyden syyt. Katkeruus vähenisi, solidaarisuus lisääntyisi. Terrori ei kenties enää maistuisi.

Se on muuten vasemmistolaisen työväenliikkeen perusajatus: ystävyys, solidaarisuus, yhteisöllisyys, toveruus. Miten en löydä näistä mitään juuri mistään oikeisto-viher-perus-puolueista?

Kesäkokous – en päässyt!

Meidän puolueen kansanedustajat rantautuivat Imatralle eilen ja toissapäivänä. Itse en päässyt tai oikeammin, mitä olisin siellä tehnytkään, kun eduskuntaryhmä hoiti hommat. Sitä paitsi juurihan Imatralla uin Saimaassa ja harrastin harmaata taloutta, kun ostin Svetogorskista pikkuhousuja kolmasosahintaan kotimaisiin nähden.

Olihan kuitenkin sukulaiset minua tuuramassa:


Vanhat tutut tässä kaulailevat: Vesku ja eduskuntaryhmän pj Aino-Kaisa Pekonen


Ihana ystäväni Aila ja meidän varapuhis Hanna Sarkkinen. Nätit tytöt!

Lisää Imatran kesäkokouksesta voi lukea toimittamastani uutiskirjeestä>>

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

tasainen elämä paras elämä?

Nyt kun olen palannut töihin, olen energiaa täynnä (hei, oikeasti, olen, elkää naurako!), tuntuu hyvältä pääst lukujärjestykseen, ruotuun, almanakkaan. Tiedän, että tämä se vasta on hetken hurmaa, enemmän kuin opiskelijavuosien diskopallon alta bongattu syvällinen sielunkumppani (joka osoittautui seuraavalla viikolla eronneeksi viikonloppuisäsurkimukseksi, joka ei uskaltanut mitään).

Mutta. Energia ei häviä. Sitä joko on, tai ei. Se, miten se käytetään, hyödynnetään, on pelkästään työyhteisöstä kiinni. Omalta kohdaltani voin sanoa, että työtoverit ovat briljanttia kannustusta missä tahansa tilanteessa, siinä suhteessa olen onnekas! Viimeistely jää siis esimies- ja johtotasolle. Näistä tasoista minulla on kokemuksia noin 40 vuoden ajalta. Tulevaisuus ei näytä hyvältä.

Mutta minä olen iloinen. Huolimatta siitä, että Latviassa 2 vuotta sitten yliajetuksi tulleena, masentuneena, syöpäsairaana, ja nyt työehdoista taistelevana luulisin olevani musertunut. En ole. Toveruus, oikeudenmukaisuus, ystävyys – näillä pärjään.

No en näköjään pärjää. Etsin hurjana ihania venäläisiä lauluja sammuttaakseni tämän nostalgian. Ylimielisenä vedän rus-näppäimistön kehiin. Olen sentään käynyt kyrillisen sokkokirjoittamisen kurssin (Imatra!) ja hionut sen vielä Tampereella (kiitos kokemuksesta). Olen ensimmäisissä työpaikoissa kirjoitellut latinaa ja kyrilliikkaa. Olen! Ja tänään: en nyt muistanut, miten jokin venäläinen sana kääntyisi. Elämä on sama kaikilla kielillä. Paitsi venäjän kielellä se on upeaa.

Luopumista

Raskaita viikkoja takana. Ei ole jaksanut kirjoittaa mistään.

Itse olen törmäillyt omien ristiriitaisten tuntemuksieni välillä. Lyönyt ihan läskiksi ja antanut mennä. Ajatellut, että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Luovuttanutkin. Sitten on tullut hirveä häpeä. Elämähän on ainutkertainen. Se on lahja. Vaikka miten huonosti menisi, on yritettävä. Kaikki eivät jaksa, kaikilla ei ole voimia. Minulla niitä vain on. Olen aika katkera kaikista vastoinkäymisistä, mutta sittenkin pakko pinnistää niillä voimilla, mitä on.

Ja kevät tunkee iholle joka puolelta!

Pieni ystäväni, joka nukkui vieressäni yli 13 vuotta, Asta, lähti pilven päälle nukkumaan. Hänellä oli niin paljon kipuja ja vaivoja, jotka talttuivat vain vahvalla lääkityksellä. Kauan pohdin ja vielä eläinlääkärilläkin itkin ja tappelin vastaan: miksi tämän täytyy olla minun ratkaisuni! Mutta niin se on. Pieni ystävä luotti minuun, ihan samoin kuin siskonsa Pulmu.En voinut muuten lievittää kipua enkä taata, ettei loppu tule kauheana tukehtumisena silloin kun en itse ole paikalla. Tässä on kamalinta selittelyn maku. Jospa sittenkin olisimme pärjänneet tämän kesän? Jospa sittenkin olisi tullut käänne? Emme tiedä. Lähiaikoina kuitenkin olisi loppu tullut.

Itselle haluan myös lopn joka on arvokas ja suunniteltu. Ei tuskallinen ja yhtäkkiä yöllä saapuva helvetti.


Sydämeeni jäät (Asta viime kesän Pride-asussa)

Pieni Asta-prinsessa nukkuu nyt Pulmu-siskon vieressä omassa pihassa. Jaakon syntymälahjaksi saadun unkarinsyreenin alla. Astan kunniaksi alkoivat tuomet ja omena kukkia. Ikävä on kova. Meillä ja Riitulla. Hyvää matkaa, rakas ystävä.

Pirun kylmää

Syysaamu ja auton ikkunat jäässä. Lapaset käteen!

Enemmän kuin ulkoisesti kylmäsi kuulla ja lukea pääministeri Juha Sipilän blogia viikonloppuna uutisoidusta uusnatsien aiheuttamasta sivullisen kuolemasta. Se oli yhtä oksettavaa löpinää kuin Juho Eerolan iljettävä lausunto ”ikävästä sattumuksesta” tai peräti ulkoministerin töksäytys, että kaikki väkivalta on väärin. Voi jeesus, miten ala-arvoinen jengi tätä maata johtaa.

Suomen Vastarintaliike on selkeästi väkivaltaa tavoitteleva, sillä rehvasteleva ja siihen yllyttävä uusnatsijärjestö. Se on uhka koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Sen maalitauluna ovat yhtä lailla maahanmuuttajat, vasemmistolaiset, kokoomus, sukupuoli- ja kielivähemmistöt. Mutta kukaan muu SOS-koplasta ei ole uskaltanut asiasta puhua kuin Petteri Orpo, joka sentään reagoi napakasti ja aikailematta. Mitä tästä voi päätellä? On vain kaksi vastausta: joko SS-kaksikko on äärimmäisen tyhmää eikä tajua järjestäytyneen verkoston toimintatapoja yleensä eikä niiden historian osoittamia seurauksia. Tai: he hyväksyvät hiljaisuudessa tällaiset tapahtumat yhteiskuntaamme kuuluvina ilmiöinä. Tai ehkä kolmaskin jopa: heidän mielestään kaikki johtuu vain siitä, että maahamme on viime aikoina saapunut (muihin maihin verrattuna melko mitätön joukko) valtaväestöstä ihonväriltään, kieleltään ja uskonnoltaan poikkeavia ihmisiä.

Olkoon vastaus mikä tahansa näistä, kyllä paleltaa.

työn touhua Tuusulassa

Syysaurinkoinen sunnuntai jatkui kiinnostavilla keskusteluilla. Pääosassa kuntavaalit ja niiden teemat ja kampanjan ajoitukset. Ilta meni suurinpiirtein päivällisen merkeissä, lasillinen punkkua sai riittää baarin puolella. Uni maistui kyllä, kun yhdentoista jälkeen kaaduin sänkyyn. Ei meikäläisestä enää ole istumaan metelissä ja kilinässä yömyöhään, vaikka juttua riittäisikin.

Vasemmiston teemoissa tulee päivänselvästi näkymään SOS-hallituksen tekemien päätösten aiheuttama huoli köyhien köyhtymisestä, koulutuksen alasajosta sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden antaminen bisneksen tekovälineeksi. Hyvää pöhinää on ilmassa, kannatuksessa menimme myös HS-gallupissa persujen ohi (tosin virhemarginaalin sisällä). Miten pystymme pitämään tämän yllä ja suuntaamaan vieläkin nousevaksi?

Pitäisi pystyä puhumaan ihmisille ymmärrettävää ja selkeää kieltä, perustella faktoilla asioita – ei tunteella tai höpö-höpötyksellä kuten Soinin porukat tekevät. Mikä ei tarkoita tylsää ja synkkää ilmaisua.

Työlista on pitkä. Kiire tulee. En ajattele sitä tänään, ajattelen sitä huomenna.

Suolakaivoksille, mars!

Nyt on juhlat päättyneet! Seitsemän viikkoa kotona ja huomenna töihin! En nyt tiedä, mikä ahistaa eniten: se, että pitää keskeyttää kivat kotiprojektit vai se, että on ihan pihalla -olo, mitä töihin tulee. No, pian kaikki palautuu ja normielämä jatkuu. Onneksi. On tullut aikatauluihin ja elintapoihin sen verran hulvattomuutta, että parasta päästä kuosiin.

Tänään sitten pientä pintasäätöä. Keräsin sangollisen aroniaa, siivosin auton, pesin keittiön kaapin ovet, raivasin nukkekotityömaan piiloon – tosin sain siinäkin jotain pientä aikaiseksi:

keittio21082016.jpg

Tästä pitää jatkaa sitten olkkariin ja yläkertaan. Vaikka kaikkein kivointa olisi sijoitella pieniä pintaelementtejä ja kodin tavaroita paikoilleen. Kuitenkin ikkunaluukut ja yläkertaan vievä portaikko pitää ensin saada valmiiksi. Ja tietenkin ullakko! Siellä tulee olemaan ateljee, työhuone ja kirjoitustila. Hei – minähän alan jo ihan uskoa, että tekeillä on oikea talo ja oikeat asukkaat sinne. Mikä ettei? Tämä on unelma, joka ei koskaan toteutunut isona. Nyt se toteutuu pienenä. Asukkaat ovat vielä vasta tulossa paikalle. Heistä sitten myöhemmin lisää.

Kaikesta huolimatta on ollut ihana kesä. Paras vuoden 2012 sairastumisen jälkeen. Vaikka kättä särkee pirusti, kirjoittaminen kynällä tai purkkien ja ovien avaaminen ei oikein luonnistu, vielä on paljon asioita, joita voi tehdä ja niistä nauttia. Elämä ei ole itsestä kiinni, mutta elämisen laatua voi ainakin pienillä yrityksillä kohentaa.

Tallenna

Kaakossa käytiin

savolaisen-puutarha.jpg
Orvokkitaivas:Savolaisen puutarha ImatrallanImmolajärven rannalla

Astan kanssa startattiin eilisaamuna kohti itää. Kiva oli ajella kaksin, kuunnella musiikkia, katsella aivan hurmaavasti heräävää luontoa, vihertyvää koivikkoa ja nurmikoita, ihmisiä ahkeroimassa pienillä pihoillaan. Suitsait, oltiin jo kahden jälkeen Imatralla, vaikka pidettiin pieni taukokin Kausalassa: Astalla tuli paha olo; oksetti ja mahakin ruikulla. Pestiin ryvettynyt pylly (koiran)  jääkylmällä vedellä lemmikkiparkissa ja juotiin eväsvettä – no siitä se rauhoittui. Matkalla on mukava olla. Nautin autolla ajosta, riippumattomuudesta, siitä, että voi seuraavasta risteyksestä kääntyä minne tahansa, jos tekee mieli.

Lämmin aurinkosää tietenkin houkutteli nopeasti takaisin kotiin ja omalle pihalle. Yhden yön maltoimme visiteerata. Imatralla on hyviä katsastamisen arvoisia paikkoja. Kirppareita ja puutarhoja.

terassilla.jpgTerassilla kaffet ja jäätelöt

Mahtava paikka myös Karjalan portti -kompleksi Rauhan lähellä, jossa hotelli, ravintola-kahvila, antiikkiliike, posti. Itse olen etsinyt talvesta asti hyllyä tai kaappia, johon aion rakentaa pienoismaailman, eräänlaisen nukketalon, mutta vain itseni sisustukselliseksi iloksi. Siispä juuri tästä Karjala-paikasta löytyi aivan mahtava käsin joskus tehty kahden tason hyllykkö, jonka väliseinällä puolittamalla saadaan nukkekotiin neljä huonetta. Ja komeus maksoi kympin! Menkää ihmiset katsomaan!

muru.jpg Muru tässä miettii, onko tuo otus (Asta) kissa vai koira

Tutustuimme Muruun. On siinä kissaa! Enpä ole ennen nähnyt moista häärääjää. Astaan hän olisi halunnut lähemminkin tutustua, mutta koira piti etäisyyttä eikä noteerannut, paitsi nyt pieni murahdus, kun käpälä uhkasi tönäistä. Ikiliikkujakin rauhoittui, kun koiran ilmaantuminen oli niin hämmästyttävää. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa!

Iloa ja mukavaa mahtui vierailuun. Joskus on kyllä joissain kyläpaikoissa ikävä huomata, miten eri lailla ymmärrämme hyvien käytöstapojen määritelmän. En voisi kuvitella, että omat lapseni olisivat koskaan jättäneet tervehtimättä meille tullutta vierasta. Enkä voisi kuvitella itse tai omien lapsieni nostavan jostain syystä heikkoa itsetuntoaan jonkun sinusta täysin riippuvaisen luontokappaleen turhanpäiväisen kyykyttämisen varjolla.

Joillekin eläimet ovat esineitä, joilla näytetään muille asioita. Sellaisten ihmisten ei tulisi saada edes eläintenpitolupaa. Kaikki eläimet ovat arvokkaita omina itsenään. Myös ihmiset ovat. Mutta heille on annettu järki ja omatunto. Ja kasvatus sivistykseen.  Sivistys ei ole älykkyyttä tai tietoa. Jos et tiedä, mitä se on, menepä itseesi, katso peiliin. Sitä yritän joka päivä. Joskus onnistun, joskus en.

Ehkä lapsellista, mutta kiihdyn nollasta sataan välittömästi, kun näen tyyppejä, jotka halveeraavat ihmisiä tai eläimiä käytöksellään. Onneksi en ole joutunut todistamaan mitään aivan karmivaa väkivaltaa heikoimpia luontokappaleita kohtaan. Silloin en menisi takuuseen, mitä voisin tehdä. Nyt pysyttelen mahdollisimman paljon erossa näistä ikävistä tyypeistä. Ehkä Siperia heitäkin joskus opettaa.

Kaiken kaikkiaan reissu oli kiva. Hyvä oli seurustella tavallisista asioista, kuunnella ihmisiä, joilla on elämänkokemusta.

murun-ja-astan-ja-veskun-kanssa.jpg
Jos me ollaan sisaruksia, niin eikö Asta ja Muru ole sitten serkuksia?

Kotona nurmikko vihertää. Lauantaina vapaata tehdä mitä vaan! Kun saisi nukkua yhden yön ilman painajaisia, ilman huolta. Saisi olla päivisinkin vain sellainen kuin oikeasti on. Pieni toive. Vaikea toteuttaa? Kun menee nukkumaan ja makaa selällään, tuntee, miten kurkkua kuristaa eikä meinaa saada henkeä. Ja tietää, ettei ole kyse mistään ruumiillisesta vaivasta. Tai kun huomaa jähmettäneensä naaman hymyilemään koko päiväksi, koska silloin on kaikille helpompaa. Haluaisi vain lennähtää tästä pois. Nauraa ja tanssia. Onkohan jotain stressinpoikasta ilmassa 🙂

Kamaluutta vastaan

Hirviöiltä näyttäytyvät sellaiset henkilöt kuin Kiemunki, joka pilkkaa ”muslimipenskoja” virpomisesta. Tai bussikuskit, jotka jättävät tummaihoisen Valtterin pysäkille ihonvärin takia.

Kamaluudet huipentuvat siihen, että Brysselin terroristi-iskujen takia pölvästien huuto vain yltyy ja rajat vaaditaan kiinni sekä kuka tahansa maahanmuuttaja giljotiinille. Hävettää noiden halla-ahojen puolesta. Eikä voi sanoa, etteivät he tiedä, mitä tekevät. Vilkaisu historiankirjoihin kertoo, mitä voi tapahtua ja on tapahtunut.

Miten tätä kauheutta vastaan voi suojautua? Vain jakamalla tietoa. Vain olemalla pelkäämättä ja ottamalla osaa sekä välittämällä. ”Jos saisin päättää, minä riisuisin aseista maan ja määräisin kenraalit ruusuja istuttamaan. Jos saisin säätää, minä ottaisin rikkailta pois, ja kaikilla kodeissaan yölampun lämpöä ois.” (Tuure Kilpeläinen) Se on vain meistä kiinni. Ja tahdosta.

Pääsiäisviikonloppuna vähän omaakin aikaa. Samsungin Health-sovellus puhelinkuulokkeissa ruoskii juoksemaan 40 tai 50 minuuttia määrättyä tahtia. Salillekin taidan ehtiä ja nauttia kenties auringosta. Lankalauantain markkinoilla lauantaina toverien kanssa jututetaan kansaa ja myydään arpoja ja kahvitellaan. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi päästiin torille. Huomenna kuitenkin Tampereen keikka TAYSissa. Käsi ei toimi sen paremmin kuin ennenkään. Sitä menen kertomaan.

Lauantaikivaa ja muuta mukavaa

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto työllisti viime lauantain. Ulkona aurinko paistoi, mutta onneksi sitä ei nähnyt Arkadiankadun auditoriossa. Toissa lauantaina istuttiin täsmälleen samat kahdeksan tuntia puoluehallituksessa. Joskus saa sitten nauttia nämä tunnit vapaana – kesällä?

minna-canthin-paivana.jpg Tasa-arvoa, äitiyslaki voimaan ja rasisteille iso EI (paikassa eduksunnan pikkuparlamentti)

Oulun puoluekokous lähestyy ja työllistää tiukasti. Puoluevaltuustokokous aika pitkälti valmisteli puoluekokouksen päätettäviksi jätettävää tavoiteohjelmaa, jonka sitten puoluehallitus esittää hyväksyttäväksi.

Viimeaikainen polittinen tilanne on puhuttanut ja turhauttanut kansaa. Parin viime viikon aikana järjestetyt mielenilmaukset, sosiaalisen median pöhinä ja yleisönosastokirjoitukset kertovat karua kieltä hallituksen toiminnasta.

Vasemmiston monikymmenvuotisen toiminnan tuloksena saavutettu hyvinvointivaltio on romutettavana. Päivähoito-oikeuden rajaus, lomaoikeuden muutokset, koulutuksesta ja opiskelijaetuusista leikkaaminen ja vielä tulossa olevat monet leikkaukset ovat saaneet miettimään, mikä tätä kansaa vaivasi viime vaalien aikaan. Eivätkö äänestäjät uskoneet, mitä on tulossa? Pelottavasti myös maahanmuuttajiin suhtautuminen koko Euroopassa on niin yksi yhteen Saksan 30-luvun tapahtumien kanssa. Myös nykyinen sotahulluus karmii. Puolustusministeri ja historian unohtaneet poliittiset broilerit uhittelevat ja pelottelevat panemaan rahat asehankintoihin. Tänään viimeksi oma puolueeni oli edustajiensa kanssa samaa mieltä siitä, että kansakunta tarvitsee turvallisuutta, ja sitä se saa, jos kansalaisille turvataan työtä ja tasa-arvoista kohtelua. Jos ihmiset kokevat olevansa arvokkaita ja kunnioitettuja huolimatta statuksesta tai etnisestä alkuperästä, se on parhainta takuuta siitä, että sisäinen ja myös ulkoinen turvallisuus säilyy. Sisäisesti ei ole tarvetta ylilyönteihin syrjäytymisen tai turhautumisen takia, ulkoisesti näyttäydymme vakaanan kansakuntana, jolla on oma arvo ja tahto pysyä suvereenina.

earth-hour.jpg

Näin tunnelmoitiin lauantai-iltana Earth Hour -hämärässä. Maailma sammuttaa turhat valot ja ajattelee, toivottavasti, miten suurin energianhaaskaus on alkutuotanto, etenkin eläinten kasvatuksessa. Siis: jos yhtään ajattelet, ajattele tätä: pärjäät ilman lihaa ja pärjäät ilman turhia valoja koko ajan. Kynttilänvalo on armollinen.